Sari Tanus kertoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan ”kuplivasta” kokouksesta: ”En ole koko kauden aikana kokenut vastaavaa”

21.6.2018 klo 16:30 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsen Sari Tanus yrittää säilyttää pragmaattisen linjan sote-uudistuksen käsittelyssä. Ympärillä kuitenkin ”kuohuu ja kuplii”.

Tanus kuvaa tämänpäiväistä eduskunnan sosiaali-ja terveysvaliokunnan kokousta ”kuplivaksi”, jossa tunteet kuohuivat.

– En ole koko 3,5 vuoden aikana todistanut mitään vastaavaa, katselin vain hämmentyneenä, hän myöntää.

– En ole koko 3,5 vuoden aikana todistanut mitään vastaavaa, katselin vain hämmentyneenä

Tanuksen mukaan kokouksen teki erikoiseksi juuttuminen valiokunnan työskentelyaikataulua koskevaan kysymykseen. Tarkoituksena oli pohtia lisäksi asiantuntijakuulemisten tarvetta ministeriöstä tulleiden vastineiden jälkeen.

– Siihen ei kuitenkaan koskaan päästy, silä aikataulukysymys vei aamupäivän ja täysistunnon jälkeen ehdimme istua tunnin, kun puheenjohtaja Krista Kiuru päätti yllättäen kokouksen, Tanus kertoo.

Valiokunnalla oli ennen yllätyskäännettä yhteinen käsitys siitä, että valiokunta jatkaa työtä 6. heinäkuuta saakka. Ongelma ilmeni sen jäkeen, kun oli tarkoitus pohtia kokousvarauksia elokuulle.

Tanuksen mukaan elokuun kokousvarauksistakin ehdittiin käyttää puheenvuoroja, joita kannatettiin. Äänestyksiin asti ei vain päästy.

– Luulisin, että jatkamme työskentelyä vielä heinäkuun ensimmäisen viikon, koska siitä kuitenkin oli yhteinen näkemys.

Tanuksen mukaan tämänpäiväinen valiokunnan kokous oli poikkeus pitkässä sote-kokouksien sarjassa. Tähän asti lakipaketteja on käsitelty varsin hyvässä hengessä.

– Sekin on hyvä saavutus, sillä valiokunta ja valiokuntaneuvokset ovat työskennelleet ylitunteja pääsiäisestä lähtien melkoisen paineen alla, Tanus kertoo.

Hän arvioi, että massiivisen uudistuksen taakoittamassa valiokunnassa saattoi näkyä tänään myös ylikuormittumisen merkkejä.

Tulevan kahden viikon aikana Tanus ei usko sote-uudistuksen valiokuntakäsittelyn etenevän kovin suuria harppauksia. Esimerkiksi ensimmäisen korin eli maakuntauudistuspaketin, tuottajalain ja kolmosena olevan valinnanvapautta koskevien mietintöjen kirjoittamiseen kuluu viikkoja.

Mietintöjä kirjoittavat valiokuntaneuvokset. Mietinnöt vastaavat sivumääriltään yliopistotutkinnoista tuttua pro gradu-työtä.

– Ei niitä hetkessä kirjoiteta. Sen jälkeen mietinnöt käydään valiokunnassa läpi ääneen lukemalla, siihenkin kuluu päiviä, Tanus kuvaa prosessia.

Elokuun kokousvarauksia puolestaan hankaloittaa valiokuntaneuvosten ja virkamiesten lomakausi ja elokuun lopulla vuoronperään pidettävät eduskuntaryhmien kesäkokoukset. Virallisesti eduskunta palaa kesätauoltaan syyskuun alussa.

Tanuksen mukaan soten hyväksymisen ja sitä määrätyllä aikataululla seuraavien maakuntavaalien aikataulu lykkääntyy vääjäämättä.

– Voi tehdä tiukkaa, että maakuntavaalit olisivat edes eduskuntavaalien yhteydessä, hän sanoo.

Tanuksen mukaan pelkkä pragmaattinen matematiikka johtaa päätelmään, että mikäli maakuntavaalit halutaan järjestää erillisinä vaaleina, voi todennäköisempi ajankohta olla vasta ensi vuoden syksy. Se taas tarkoittaisi, että maakuntien aloitus lykkääntyisi vuoden 2021 alkuun.

– Maakuntavaaleista on oltava riittävän pitkä aika, jotta uudet maakuntavaltuustot ehtivät tehdä tarvittavat päätökset, Tanus muistuttaa.

Sitä ennen sotella on vielä useampi kynnys ylitettävänä eduskunnassa. Kun sosiaali-ja terveysvaliokunta saa mietintönsä valmiiksi, uudistus menee vielä kertaalleen perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

Tämänhetkisen prosessikaavion mukaisesti lait saattaisivat tulla eduskunnan äänestettäväksi loppusyksyllä.

Ylös