Musaduo Ahvenjärvi & Ruotsala esiintyi helteisessä Porissa – ”Pallot edelleen ilmassa”

18.7.2018 klo 13:41 Politiikka Merja Eräpolku

KD:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsala ja Rauman kaupunginvaltuutettu Sauli Ahvenjärvi esiintyivät tänään ensimmäistä kertaa yhdessä musaduona Porin SuomiAreenan MTV-lavalla.

– On tehty paljon yhdessä mutta ei koskaan aiemmin laulettu. Joskus olen ollut hänen elävä nuottitelineensä, totesi Aki Ruotsala.

Miesten roolit ovat vuosien varrella moneen kertaan vaihtuneet. Yhteistyö alkoi, kun Sauli Ahvenjärvi toimi kansanedustajana ja valitsi Ruotsalan eduskunta-avustajakseen.

Kahdella kitaralla laulujaan säestäneet Ruotsala ja Ahvenjärvi esittivät Porin helteisellä kansalaistorilla aluksi Louis Amstrongin kauniin kappaleen ”What a wonderful world”.

Musahetkessä kuultiin myös legendaarinen Cohenin sävelmä Ruotsalan uudelleen sanoittamana ja laulamana poliittisena satiirilauluna.

– Heittäydyin ja kirjoitin Leonard Cohenin Hallelujah sanat uusiksi. Laulu sai nimen ”Hallituspuolueen kansanedustajan iltaveisu”, Ruotsala kertoi.

Ruotsala ja Ahvenjärvi vetivät yleisön lopuksi mukaansa laulamaan Suvivirttä.

– Mikä sen kapinallisempi ja kielletympi laulu suomalaisessa yhteiskunnassa on kuin Suvivirsi. Mitäpä jos agitoitaisiin yleisö mukaan laulamaan, Ruotsala innosti.

– Raumalaisena kadehdin Poria, kun olette näin hienon tapahtuman tänne saaneet, Ahvenjärvi päätti musiikkituokion.

Ruotsala kuulumisistaan: ”Pallot ovat edelleen ilmassa”

Kristillisdemokraattien lavatuntia tiistaina 17. heinäkuuta vetänyt Ruotsala joutui haastateltavansa kysymysten kohteeksi. Puoluesihteeri Asmo Maanselkä käänsi hänelle osoitetun kuulumiskysymyksen takaisin Ruotsalan suuntaan.

– Kesä on ollut vauhdikas. Voin ihan hyvin, elämä voittaa ja mennään eteenpäin. On ollut hienoa huomata, kuinka ympäriltä löytyy hienoja ihmisiä. Pallot ovat edelleen ilmassa, mutta näkökulma tulevaisuuteen on positiivinen, Ruotsala totesi kuulumisistaan viitaten alkukesän dramaattisiin tapahtumiin.

Hänet nimitettiin Pori Jazzin toimitusjohtajaksi kesäkuun alussa, mutta nopeasti edenneen julkisen kohun seurauksena hänet irtisanottiin nopeasti 6. kesäkuuta. Julkisuuskohu ja poikkeukselliset pikapotkut toimitusjohtajan pestistä paljastivat, että suvaitsevaisuutta toisinajatteluun ei Suomessa nyt ole ja että seksuaalisuuskysymykset ovat räjähdysherkkiä.

– Toki huolissaan olen ollut yhteiskunnallisen keskustelun tasosta ja siitä ilmenemisestä, johon tämä oma tapauskin liittyy.

– Uskon, että meillä on Suomena paljon annettavaa ja mahdollisuuksia tehdä korjausliikettä sen suhteen, että pystytään kuuntelemaan toinen toisiamme ja kyetään tekemään päätöksiä keskustelevassa ilmapiirissä. Olen huomannut ilokseni, että aika moni hyvin erilaisista taustoista tuleva yhteiskunnallinen keskustelija on tarttunut näihin teemoihin, Ruotsala totesi.

Ylös