Päivi Räsänen vaatii hallitusta ottamaan vakavasti Helsingin juutalaisyhteisön turvallisuustilanteen
23.8.2018 klo 12:34 Politiikka Kristiina Kunnas
– On erikoista, että Suomi on ainoa pohjoismaa, joka ei säännöllisesti tue juutalaista seurakuntaa taloudellisesti sen poikkeuksellisen suurten turvallisuuskulujen kattamisessa, kansanedustaja Päivi Räsänen kritisoi kirjallisessa kysymyksessään hallitukselle. (Kuva Kristiina Kunnas)
Päivi Räsänen jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuustilanteesta. – Juutalainen seurakunta elää jatkuvien uhkausten keskellä. Hallituksen olisi suhtauduttava tähän vakavasti, Räsänen vetoaa.
Kansanedustaja Päivi Räsänen tiedustelee tänään 23. elokuuta hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä, katsooko hallitus tarpeelliseksi huolehtia juutalaisen seurakunnan, koulun ja päiväkodin turvallisuudesta.
– Aikooko valtioneuvoston edustaja ottaa juutalaisen seurakunnan turvallisuustilanteen puolesta laaditun vetoomuksen luovuttajat vastaan, Räsänen myös kysyy.
Räsänen toimi 2011–15 sisäministerinä, ja turvallisuustilanne sekä Suomessa että Euroopassa muuttui merkittävästi juuri näinä aikoina.
– Helsingin juutalainen seurakunta elää jatkuvien uhkausten keskellä ja sen turvallisuuskulut ovat korkeat. Seurakuntakeskuksen yhteydessä toimii seurakunnan lisäksi myös päiväkoti ja Helsingin juutalainen yhteiskoulu, jotka toimivat turvaovien takana. Seurakunnan jäsenmaksuista yli puolet menee turvatoimiin, Räsänen muistuttaa.
Juutalaisen seurakunnan jäsenmaksuista yli puolet menee turvatoimiin. Seurakunta elää jatkuvien uhkausten keskellä. – Kansanedustaja Päivi Räsänen kirjallisessa kysymyksessään hallitukselle
Terrori-isku on äärimmäinen uhka.
– Mutta sitäkin vastaan joutuu seurakunta varautumaan. Hallituksen on suhtauduttava vakavasti turvallisuutta uhkaaviin tekijöihin, Räsänen toteaa kirjallisessa kysymyksessään.
Hänen mielestään on erikoista, että Suomi on ainoa pohjoismaa, joka ei säännöllisesti tue juutalaista seurakuntaa taloudellisesti sen poikkeuksellisen suurten turvallisuuskulujen kattamisessa.
– Vuonna 2015, toimiessani sisäministerinä sekä uskontoasioista vastaavana ministerinä opetusministeriössä, hallitus myönsi esityksestäni lisätalousarvioissa 100 000 euron määrärahan Helsingin juutalaisen seurakunnan synagogan ja seurakuntakeskuksen turvallisuuden parantamiseen, Räsänen muistuttaa.
– Turvallisuusinfrastruktuurin yhteisön päivittäin käyttämissä tiloissa on oltava ajantasaista, hän painottaa.
Sisäministeriöstä on toistaiseksi kerrottu aikataulun olevan liian tiukka, jotta ministerillä olisi aikaa ottaa vetoomuksen luovuttajat vastaan.
Juutalaisen seurakunnan turvallisuustilanteen parantamiseksi on tällä hetkellä vireillä vetoomus, jonka on allekirjoittanut jo yli 7 000 henkilöä ja nimienkeruu on yhä käynnissä. Vetoomus on tarkoitus luovuttaa valtioneuvoston edustajalle. Sisäministeriöstä on toistaiseksi kerrottu aikataulun olevan liian tiukka, jotta ministerillä olisi aikaa ottaa vetoomuksen luovuttajat vastaan.
– On tärkeää, että sisäministeri, opetusministeri tai muu valtioneuvoston jäsen ottaa tämän tuhansien kansalaisten huolen välittävän lähetystön vastaan. Euroopassa tapahtuneet terrori-iskut ovat antaneet painavan syyn parantaa juutalaisyhteisöjen turvallisuutta ja ottaa niiden kokema huoli vakavasti, Räsänen sanoo.