KD:n eduskuntaryhmä koolla ensi viikolla Keuruulla ja Jyväskylässä

26.8.2018 klo 13:33 Politiikka Merja Eräpolku

Kristillisdemokraattien kansanedustajat, puoluejohto ja ryhmäkanslian henkilökunta suuntaavat huomenna 27. elokuuta pitämään kesäkokoustaan Keski-Suomeen. Syksyn yhteinen työrupeama aloitetaan kaksipäiväisellä kokouksella Keuruulla ja Jyväskylässä.

Kesäkokouksessaan eduskuntaryhmä keskustelee syksyn suurista politiikan teemoista ja luonnostelee vaihtoehtobudjettiaan aivan hallituksen budjettiriihen lomassa. Valmisteilla on linjauksia muun muassa veropoliitiikan saralla. Myös ensi huhtikuussa koittaviin eduskuntavaaleihin valmistautuminen on agendalla.

Keuruulla eduskuntayhmä tutustuu Iso Kirja -opiston toimintaan. Jyväskylässä kansanedustajat tapaavat yrittäjiä ja kaupungin johtoa. Keski-Suomen keskussairaalan alueelle Kukkumäkeen parin vuoden päästä valmistuvaan täysin uuteen Sairaala Novaan eduskuntaryhmä tutustuu hankkeen esittelytilassa tiistai-iltapäivänä.

Maanantai-iltana järjestetään KD-aktiivien yhteinen kesäillanvietto Keuruulla Iso Kirja -opistolla. Tiistaina KD:n kansanedustajat ja muu puoluejohto ovat tavattavissa ja tentattavana Jyväskylän kävelykadulla kello 15-16.30. KD:n Keski-Suomen piirin teltalla on tarjolla lettuja. Huonon sään sattuessa ohjelmaosuus toteutetaan viereisessä ostoskeskus Forumissa.

– Tule tapaamaan KD:n kansanedustajia, puolueen varapuheenjohtajia, työntekijöitä sekä paikallisia kd-aktiiveja, kutsuu piirin puheenjohtaja Tomi Kuosmanen.

Ylös