Ruotsin KD uskoo, että eksyneet lampaat palaavat kotiin – Vaalit käydään 9. syyskuuta

29.8.2018 klo 12:28 Ulkomaat Kaj Aalto

Heikoista gallupluvuista kärsinyt Ruotsin KD sai elokuussa uutta puhtia ja näyttäisi selvittävän neljän prosentin äänikynnyksen 9. syyskuuta käytävissä vaaleissa. – Uskon monien löytävän takaisin kotiin Kristillisdemokraatteihin, puoluejohtaja Ebba Busch Thor sanoo.

Ruotsin vaalikamppailu käy kiihkeimmillään ja huipentuu vaalipäivään sunnuntaina 9. syyskuuta. Silloin valitaan valtiopäiväedustajat sekä kuntien ja maakäräjien päättäjät. Vaalit poikkeavat tutusta ruotsalaisesta kaavasta, jossa suuret puolueet sosiaalidemokraatit ja moderaatit (Ruotsin kokoomus) ovat sanelleet askelmerkit.

Kahden suuren muodostaman blokin politiikan murtaneet ruotsidemokraatit ovat nousseet mielipidemittauksissa jopa toiseksi suurimmaksi puolueeksi demarien jälkeen. Ruotsidemokraatit ovat nostaneet maahanmuuton keskeiseksi vaaliteemaksi.

Nousussa on ollut myös keskustapuolue, jonka puheenjohtaja Annie Lööf nauttii puolueensa kokoa suurempaa luottamusta.

Kristillisdemokraattien vuonna 2015 valittu puoluejohtaja Ebba Busch Thor, 31, on kovan haasteen edessä. Viime vaalien 4,57 prosentin kannatusta pidettiin heikkona, kun se Alf Svenssonin aikana oli parhaimmillaan lähes 12 prosenttia.

Nuoren puoluejohtajan johdolla kannatus on laskenut ennestään ja hän on joutunut tämän tästä selittämään uutisislähetyksissä huonoa gallupkannatusta. Se on keikkunut kolmen prosentin tuntumassa, kun äänikynnys valtiopäiville on 4 prosenttia.

Terhakkaana väittelijänä tunnettu puheenjohtaja Busch Thor kokee vaalikamppailun edetessä saaneensa julkisuuteen muutakin kuin vastauksia kannatuslukuihin.

– Vaalikampanjan aikana olemme saaneet kertoa, mitä oikeasti haluamme muuttaa. Niinpä kannatus on kasvanut. Olemme nousseet gallupista gallupin jälkeen. – Ruotsin KD:n puheenjohtaja Ebba Busch Thor

– Vaalikampanjan aikana olemme saaneet kertoa, mitä oikeasti haluamme muuttaa. Niinpä kannatus on kasvanut. Olemme nousseet gallupista gallupin jälkeen, Ebba Busch Thor toteaa positiiviseen tapaansa.

Ikäviä uutisiakin KD on joutunut selittelemään. Pahimmilleen kesken vaalikamppailun paljastui kahden KD:n poliitikon käyttäneen väärin kansanedustajan kulukorvauksia. Yksi kansanedustaja jätti sen takia tehtävänsä. Paljastusten vaikutusta vaalitulokseen on vaikea arvioida. Tuoreimmat mittaukset lupaavat 4,6 prosentin kannatusta.

Equmeniakirkon järjestämässä perinteisessä puoluejohtajien kyselutilaisuudessa Ebba Busch Thor vastasi pastori Britta Hermanssonin kysymykseen, miksi myös KD:n ydinporukka näyttäisi hylänneen puolueen. Dagen-lehti kyseli hengellisissä kesätapahtumissa vapaakristillisten äänestäjien kantaa. KD:n kannatus oli laskenut tässä ryhmässä edellisvaalien 70 prosentista tämän kesän 41 prosenttiin.

– Tiedän, että kristikunta on ollut erittäin jakautunutta suhteessa maahanmuuttoon ja miten kotouttaminen tulisi hoitaa. Tiedän, että monet äänestäjät kokevat olevansa eksyksissä, Busch Thor vastasi.

Hän selosti puolueen nykyistä linjaa, jossa ”seistään kahdella jalalla”. Pakolaisille, jotka pakenevat henkensä edestä, lähtevät pakoon sortoa ja painostusta, pitää olla Ruotsissa tilaa. Samoin lasten pitää päästä perheidensä luokse. Ovet eivät ole kuitenkaan apposen auki kaikille tulijoille, vaan niiden, joille ei turvapaikkaa myönnetä, on Busch Thorin mukaan myös lähdettävä maasta.

– Uskon, että monet löytävät takaisin kotiin KD:hen, koska pystymme seisomaan kahdella jalalla.

Ruotsidemokraattien tiukka maahanmuuttopolitiikka ja muukalaisvihamielinen retoriikka ovat uponneet kansan syviin riveihin. Vuoden 2015 pakolaistulva säikäytti perinteisesti avaraa maahanmuuttopolitiikkaa kannattaneet ruotsalaiset. Ruotsiin tuli vuoden aikana 162 877 turvapaikanhakijaa, eikä näin suuren määrän vastaanottamiseen ollut varauduttu.

Ruotsidemokraattien tiukka maahanmuuttopolitiikka ja muukalaisvihamielinen retoriikka ovat uponneet kansan syviin riveihin. Vuoden 2015 pakolaistulva säikäytti perinteisesti avaraa maahanmuuttopolitiikkaa kannattaneet ruotsalaiset. Ruotsiin tuli vuoden aikana 162 877 turvapaikanhakijaa, eikä näin suuren määrän vastaanottamiseen ollut varauduttu. Suomeen tuli saman vuoden aikana 32 476 turvapaikanhakijaa.

Pakolaisten vyöry aiheutti poliittista vääntöä ja johti Ruotsin avoimen linjan tiukentamiseen. Ruotsidemokraatit osasivat käyttää ihmisten huolen ja pelon oman puolueensa hyväksi. Muut puolueet joutuivat vastaamaan huutoon ja vähitellen muuttamaan kantaansa, jotta eivät menettäisi kannatustaan.

 

Kirjoittaja Kaj Aalto on Ruotsissa asuva vapaa toimittaja. Hän työskenteli KD-Lehden (silloiselta nimeltään Kristityn Vastuu) toimitussihteerinä 1999-2002.

Sekä Kristilisdemokraattien että SD:n eli sosialidemokraattien on ennustettu menettävän kannatustaan viime vaaleihin verrattuna. Ruotsidemokraatit ovat nousussa. – Meidän kannatuksemme on kuitenkin noussut gallup gallupilta, rohkaisee KD:n puheenjohtaja Ebba Busch Thor. (Kuva Kaj Aalto)

Ylös