Päivi Räsäsellä on yhä polte edustajatyöhön: ”Koen tehtäväkseni olla kestävien arvojen puolestapuhuja”

3.9.2018 klo 14:22 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen tähtää seitsemännelle edustajakaudelleen motivoituneena. – Minulla on edelleen valtavan suuri polte tähän työhön. Koen, että minun tehtäväni on puhua ja tehdä työtä kestävien arvojen puolesta.

Jyväskylän Kauppakadun kävelyosuudelle kauppakeskus Forumin eteen pystytetty KD-teltta kerää jyväskyläläisiä elokuun viimeisinä päivinä istumaan kiveyksille ja penkkeihin. Paraatipaikalle pystytetyllä Kristillisdemokraattien teltalla paistetaan muurinpohjalettuja.

Paikalla ovat tulleet Keuruulla ja Jyväskylässä kesäkokoustaan viettävät KD:n kansanedustajat Sari Essayah, Antero Laukkanen, Päivi Räsänen, Sari Tanus ja Peter Östman sekä puoluesihteeri Asmo Maanselkä ja varapuheenjohtajat Tiina Tuomela sekä Tomi Kuosmanen, joka on myös Jyväskylän kaupunginvaltuutettu.

Päivi Räsäsen mukaan edustajakausia on takana ”vasta” kuusi. –  Ja nyt tähtään seitsemännelle, Räsänen nauratti yleisöä.

Kuosmasen tehtävänä on haastatella kävelykadulla harvinaiseen yhteiseen kampanjatapahtumaan kokoontuneita KD:n kansanedustajia ja puoluejohtoa.

Ensimmäisenä puheenvuoron saa kristillisdemokraattien ryhmän kokenein kansanedustaja Päivi Räsänen. Hän pääsee vastaamaan Kuosmasen kysymykseen, mikä innostaa jatkamaan politiikassa.

Räsäsen mukaan edustajakausia on takana ”vasta” kuusi.

–  Ja nyt tähtään seitsemännelle, hän naurattaa yleisöä.

Räsänen kuvaa kansanedustajan työtä innostavaksi. Politiikan saralla ministerisalkustakin vastannut Räsänen kokee, että hänellä on politiikkaan ja oikeaksi kokemiensa arvojen puolustamiseen yhä valtava sisäinen polte.

– Koen myös, että minun tehtäväni on puhua ja tehdä työtä kestävien arvojen puolesta.

 

Ylös