Kristillisdemokraattien mielestä työllisyysastetta pitäisi puskea vieläkin ylemmäs: Aikooko hallitus kehittää välityömarkkinoita?

18.9.2018 klo 15:25 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustajat Sari Essayah ja Peter Östman muistuttivat eduskunnan budjettikeskustelussa työllisyysasteen nostamisen tärkeydestä. He vetosivat välityömarkkinoiden kehittämisen, syntyvyyden nostamisen ja kuntien työllisyyskokeilujen jatkamisen puolesta.

Hallituksen viimeistä budjettia on sorvattu nousukauden huipulla ja vaikka tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta onkin talouskasvun siivittämänä toteutumassa, se ei jatkossa enää riitä.

Kristillisdemokraatit muistuttivat eduskunnassa, että työllisyysastetta pitäisi puskea vieläkin ylemmäs. KD eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman kertasi, että valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäen mukaan työllisyysaste pitäisi nykyisellä väestörakenteella hilata 80 prosenttiin.

Östman muistutti niin ikään, että syntyvyys vaikuttaa kestävyysvajeeseen ja hallituksen pitäisi saada perhepolitiikka ja syntyvyysluvut parempaan suuntaan.

– On tärkeää, että työtön saa henkilökohtaista opastusta eikä häntä pelkästään patisteta laittamaan nettiin hakemuksia.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah puolestaan muistutti välityömarkkinoiden kehittämisen tärkeydestä. Hän oli huolissaan myös sosiaalisten yritysten tulevaisuudesta.

– Jossain vaiheessa vaikutti siltä, että hallitus olisi kumoamassa koko lain ja ajamassa sitä kautta sosiaaliset yritykset alas.

Essayah vaati hallitusta niin ikään huolehtimaan, että kunnat pystyvät jatkamaan työllisyyskokeiluja.

– On tärkeää, että työtön saa henkilökohtaista opastusta eikä häntä pelkästään patisteta laittamaan nettiin hakemuksia.

Eduskunnan on tarkoitus käydä lähetekeskustelua valtion ensi vuoden budjetista tämän viikon perjantaihin saakka.

Budjettia puidaan eduskunnassa koko syksy. Debatti huipentuu hallituksen budjettiesityksen ja opposition vaihtoehtobudjettien vertailuun loppusyksystä.

Ylös