Essayah haluaa ratkaisuja ilmastonmuutokseen tutkimuksen ja teknologian kautta

8.10.2018 klo 17:08 Politiikka Kristiina Kunnas

– Keskeisin asia ilmastonmuutoksen torjunnassa on fossiilisten polttoaineiden käytön vähentäminen ja niistä luopuminen kokonaan. Tulevaisuuden energiantuotanto on toivottavasti yhä hajautetumpaa ja toimintavarmempaa, sanoo Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah.

Puheenjohtaja ja Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Essayah muistuttaa, että Kristillisdemokraatit on korostanut esimerkiksi vaihtoehtobudjeteissaan tki-toimintaa ja vaatinut sille lisärahoitusta.

– Uuden tekniikan kehittäminen on ratkaisevassa asemassa. Myös esitämme mahdollisissa hallitusneuvotteluissa koulutus- ja tki-rahojen lisäämistä, Essayah kertoo.

Essayah huomauttaa, ettei Kristillisdemokraatit ole koskaan ajanut ”lisää kasvua kuluttamalla” -politiikkaa tai elämäntapaa, vaan liikkeen ajattelu- ja arvomaailmaan on aina liittynyt myös kohtuullisuuden ideaali.

KD suhtautuu ennakkoluulottomasti kaikkiin kestävän kehityksen mukaisiin energiantuotantoratkaisuihin.

– Energiateknologian kehitys on nopeaa ja saamme jatkuvasti myönteisiä yllätyksiä uusista innovaatioista. Toinen kysymys on se, millä aikataululla uudet teknologiat ovat aidosti kannattavia ja CO2-taseeltaan järkeviä, Essayah jatkaa.

CO2-päästöjen vähentämiseksi myöskään ydinvoiman lisärakentamista ei Essayah’n mielestä kannata kategorisesti poissulkea.

– Suuriin ydinvoimahankkeisiin liittyy selkeästi suuria käytännöllisiä ongelmia, mutta pienten modulaaristen ydinvoimaloiden käyttö esimerkiksi kaupunkien kaukolämmöntuotantoon voi olla harkinnan arvoinen vaihtoehto, mikäli teknologia osoittautuu taloudellisesti kannattavaksi, turvalliseksi ja toimintavarmaksi. Asiasta on jo tehty keskustelualoitteita suurimpien kaupunkien valtuustoissa. Tämä on kuitenkin vain yksi monista tulevaisuuden teknologioista ja voisi soveltua esim. tietyksi siirtymäajaksi. Ympäri maailmaa kehitellään erilaisia teknologioita jopa hiilidioksidin talteenottoon ilmakehästä.

Myös ilmastotutkimus on kansainvälistä yhteistyötä ja Suomi on ilmastotutkimuksessa samoin kuin energiateknologian osaamisessa maailman kärkimaita.

– Suomen pitää pyrkiä kunnianhimoisiin CO2 -päästövähennyksiin, toisaalta tiedostaen sen, että Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat hyvin pieni osa maailman kokonaispäästöistä. Henkeä kohden mitattuna energiankulutuksemme on kuitenkin suurta, EU:n suurinta, Essayah muistuttaa.

– Syitä tähän ovat vientiteollisuutemme energiavaltaisuus ja se, että tuotamme paperia ja sellua sadoille miljoonille ihmisille ja koneita, jotka palvelevat teollisuuden käytössä miljoonien ihmisten tarpeita. Myös kylmä ilmasto ja pitkät etäisyydet tekevät elämänmuodostamme energiaa kuluttavaa.

Essayah huomauttaa, ettei Kristillisdemokraatit ole koskaan ajanut ”lisää kasvua kuluttamalla” -politiikkaa tai elämäntapaa, vaan liikkeen ajattelu- ja arvomaailmaan on aina liittynyt myös kohtuullisuuden ideaali.

– Ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen varautumisessa on kuitenkin paljon kyse myös arvoista ja elämän tavoitteista, joihin vaikutetaan ensisijaisesti muualla kuin hallinnon ja julkisen sektorin kautta. Näin pitääkin olla. Toisaalta myöskään vastuuta ei saa siirtää vain kansalaisille eli kuluttajille. Ilmastonmuutoksen torjunta ja siihen varautuminen vaatii kaikkien hallinnonalojen sekä muiden yhteiskunnan toimijoiden yhteistyötä, Essayah toteaa.

 

Ylös