Eurooppa kantaa USA:n epäonnistuneen Lähi-idän politiikan seurauksia

22.10.2018 klo 08:58 Uutiset Merja Eräpolku

Ääri-islamistista kristityksi kääntynyt professori Yassir Eric muistuttaa, että 2000-luvun alussa maailmassa oli vain vähän ääriryhmien pesäkkeitä, mutta kymmenen vuotta myöhemmin niitä oli lukuisia ympäri maailmaa.

Syyskuun 11. päivänä 2001 kaapattiin neljä matkustajalentokonetta, joista kaksi ohjattiin päin World Trade Centerin kaksoistorneja New Yorkissa. Näiden terrori-iskujen jälkeen aloitettiin Yhdysvaltojen johdolla ”sota terrorismia vastaan”. Sen tarkoituksena oli ääriryhmien tuhoaminen – mutta huonolla menestyksellä.

Esimerkiksi Saddam Husseinin jälkeen Irakiin tulisi ISIS, joka täytti tyhjiön. Nyt Irakissa ihmiset, etenkin alueen kristityt, toivovat hartaasti, että voisivat saada Saddamin tapaisen diktaattorin takaisin kaaoksen sijaan. Lähi-idässä alkuperäiset kristityt koetaan uskontonsa vuoksi olevan sidoksissa länsimaihin, ”amerikkalaisiksi”. Siksi heitä vainotaan erityisen voimakkaasti. Kristittyjen määrä on kristinuskon syntyseuduilla romahtanut.

Professori Yassir Eric muistuttaa, että 2000-luvun alussa maailmassa oli vain vähän ääriryhmien pesäkkeitä, mutta kymmenen vuotta myöhemmin niitä löytyi lukuisia ympäri maailmaa.

– Strategia, jolla hyökättiin terroristiryhmiä vastaan ja annettiin aseita muun muassa Saudi-Arabialle ja Qatarille, ei ole auttanut tuhoamaan ääriryhmiä.

Esimerkiksi ääri-islamistiset Boko Haram Nigeriassa ja Al-Shabaab Somaliassa sekä yli kymmenen erilaista ryhmittymää Syyriassa koostuvat sunnimuslimeista.

– Monien eurooppalaisten mielestä suurin uhka on shiia- enemmistöinen Iran, eikä se maa ole todellakaan harmiton.  Mutta meidän suurin ongelmamme on sunnimaailma. Miksi emme puhu siitä? Siksi että siellä joukossa on ystäviä, Yassir Eric toteaa.

Saudit investoivat paljon Saksaan. Heillä on muun muassa 25% osuus Mercedeksen osakkeista ja 35% osuus Porschesta.

– Koska länsimailla on taloudellinen intressi heidän kanssaan, olemme liittoutuneet shiioja vastaan.

Turvapaikanhakija-kysymys ei ole Euroopan sisäpoliittinen haaste, vaan mitä suurimmassa
määrin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Yassir Ericin mielestä Yhdysvaltain hallinnolla on hyvin suuri vastuu tapahtuneesta. Eurooppalaiset kantavat seuraukset USA:n vääristä valinnoista Lähi-idässä.

– Sen jälkeen kun USA pommitti Saddamin hallinnon ja kaatoi bensaa ISISin liekkeihin Syyriassa, pakenevat ihmiset eivät ole lähteneet Washingtoniin vaan Berliiniin ja Helsinkiin. Euroopalla on luonnolliset rajat Lähi-idän alueeseen ja siksi pakolaisvirtojen suunta on tänne.

Turvapaikanhakijakysymys ei ole Euroopan sisäpoliittinen kysymys, vaan mitä suurimmassa määrin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

– Kaipaan demokraattista, vapaata Eurooppaa, joka pystyisi seisomaan lujana moraalitonta politiikkaa ja amerikkalaisten intressejä vastaan tuolla alueella, Yassir Eric sanoo.