KD järjestää arpajaiset rahoittaakseen poikkeuksellista vaalisumaa – ”Jotkut ovat allergisia, toiset innoissaan”

5.11.2018 klo 10:44 Politiikka Kristiina Kunnas

– Tavara-arpajaiset on perinteinen ja pitkään harjoitettu tärkeä varainhankintamuoto. Jotkut aina innostuvat, toiset eivät tykkää, naurahtaa Kristillisdemokraattien hallintopäällikkö Ismo Portin. Ensi kevään vaalisumaa varten tarvitaan isot taloudelliset panostukset.

Kristillisdemokraattien perinteiset arpajaiskirjeet kolahtavat postiluukkuihin ja -laatikoihin marraskuun ensimmäisen viikon aikana.

– Tavara-arpajaisia on järjestetty yhteistyökumppanin kanssa vuosikymmenten ajan. Se on perinteinen ja pitkään harjoitettu varainhankintamuoto kun valtakunnalliset vaalit lähestyvät, selostaa hallintopäällikkö Ismo Portin.

Kristillisdemokraatitkin joutuu vaalisumaan, kun ensi keväänä käydään kaikille puolueille tärkeimmät eli eduskuntavaalit huhtikuussa ja heti perään toukokuussa EU-vaalit. Mahdollisesti tulevat vielä maakuntavaalitkin.

KD-arpajaiset järjestettiin esimerkiksi kuntavaalien alla 2017.

– Poikkeukselliseen vaalikevääseen kuuluu myös poikkeuksellisen iso varainkeruutarve, kun menot ovat niin valtavat, Portin toteaa.

Arpajaisten tuotto käytetään nimenomaan vaalikampanjoihin.

Arvat tulevat postissa Kristillisdemokraattien jäsenille ja tukijoille.

– Kun tulossa on poikkeuksellinen vaalikevät, on myös toive arpajaisten onnistumisesta poikkeuksellisen iso, Portin huomauttaa.

Kun tulossa on poikkeuksellinen vaalikevät, on myös toive arpajaisten onnistumisesta poikkeuksellisen iso. – KD:n hallintopäällikkö Ismo Portin

Hän kertoo, että pääpalkintona on matkalahjakortti, joka mahdollistaa kahden hengen Israelin-matkan.

Kotiin saapuvassa arpajaiskirjeessä on ohjeet, ja se kaikkein tärkein tieto: lunastuspakkoa ei ole.

– Ketään ei pakoteta mukaan, mutta toivomme, että mahdollisimman moni lähtisi tukemaan arpojen lunastamisen myötä. Ja tiedänkin, että tämä on monelle hauska ja jännittävä hetki. Mukana kirjeessä on pankkisiirto.

Jos ei halua osallistua, kannattaa arvat laittaa mukana tulevaan palautuskuoreen ja pudottaa se lähtevien postien laatikkoon.

– Palauttaminen ei maksa mitään, joten toive on, että käyttämättömät arvat laitettaisiin valmiiksi maksettuun palautuskuoreen ja lähetettäisiin, Portin toteaa.

– Toki rinnalla on vaihtoehto, että voi muuten lahjoittaa puoluetoimintaan. Niiden tuotto arpajaisiin verrattuna on vain ollut melko vaatimatonta.

Portin on huomannut, että arpajaiset ovat monelle tosi kiva tapa lahjoittaa.

– Mutta kaikki eivät toki tykkää. Minä kuitenkin toivon, että yhä suurempi osa innostuu ja yhä pienempi osa ärsyyntyy, kun arpakirjeet saapuvat, hallintopäällikkö Portin tokaisee.

– Taloudellisten panostuksien merkitys on koko puolueen vaalimenestyksessä yksi tärkeä elementti.

 

Ylös