KD Nuorten pääsihteeri Viljami Haavisto: ”KD ainoa rehellisesti arvokonservatiivinen puolue”

5.11.2018 klo 12:38 Kotimaa Merja Eräpolku

KD Nuorten uusi pääsihteeri Viljami Haavisto uskoo, että kristillisellä arvopohjaisella politiikalla on tulevaisuutta Suomessa. Hän sai kaveriltaan vinkin avoimesta työpaikasta.

– Ystävissäni on useampia KD Nuorissa toimineita ja heidän kauttaan olen saanut tietoa järjestön toiminnasta, Viljami Haavisto kertoo.

– Olen seurannut aktiivisesti politiikkaa ja etsinyt omaa paikkaani yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Haavistolle KD:n ohella myös perussuomalaiset ja Kokoomus ovat olleet kiinnostavia poliittisia vaihtoehtoja.

– Kuitenkin KD on ainoa rehellisesti arvokonservatiivinen puolue. Siksi valinta oli lopulta helppo, uusi nuorisojärjestön pääsihteeri kertoo.

Pidän tärkeänä arvokonservatiivista läsnäoloa kipeissä yhteiskunnallisissa arvokysymyksissä.

Turvallisuus- ja talouspolitiikka ovat Haavistolle läheisiä politiikan sektoreita, mutta myös arvopolitiikka.

– Pidän tärkeänä arvokonservatiivista läsnäoloa kipeissä yhteiskunnallisissa arvokysymyksissä.

– En tiedä miten paremmin pystyttäisiin iskostamaan ihmisille, mistä kristillisdemokratiassa on todella kyse. Siitä on etenkin nuorilla paljon väärinkäsityksiä.

Linda-Riina Paavilaisen äitiys- ja vanhempainloman ajaksi nuorisojärjestön pääsihteeriksi valittu ja työnsä lokakuussa aloittanut Viljami Haavisto on 22-vuotias teologian ja estetiikan opiskelija. Vuoden loppuun saakka hän toimii myös Suomen vanhimman opiskelijalehden ja yhtä mittaa ilmestyneen kulttuurijulkaisu Kyyhkysen päätoimittajana.

– Kyyhkystä kustantaa Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys, mutta muuten se on itsenäinen kulttuurijulkaisu ja vahvasti kulloisten päätoimittajiensa näköinen. Itse olen pitänyt tärkeänä arvokkuuden ja erityisesti perinteikkyyden säilyttämistä ja palauttamista, Haavisto kertoo.

Haavisto uskoo, että KD:n nuorisojärjestössä on paljon potentiaali. Hän haluaa olla aktivoimassa nuorisopiirejä, joissa toiminta on ollut passiivisempaa.

– Olen saanut hyvän yleiskuvan nuorisojärjestön toiminnasta. Perehdytys oli hyvä ja olen päässyt suoraan ytimeen.

Vaalityö tuli Haaviston työtehtäviin nopeasti, sillä KD Nuoret mukana parhaillaan käytävissä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa.

– Tällä hetkellä haluan tehdä työtä taustalla, enkä ole lähtenyt ehdokkaaksi ylioppilaskunnan vaaleihin. Meillä on kaksi hyvää ehdokasta tarjolla.

HYY:n vaaleissa on ehdokkaana olevat kaksi KD Nuorten edustajaa löytyvät Vapauden puolesta -nimisestä vaalirenkaasta.

Ehdolla ovat KD Nuorten puheenjohtaja Aleksi Sarasmaa ja Helsingin KD Nuorten sihteeri Maisa Kuhno. Sarasmaa opiskelee oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja Kuhno teologisessa tiedekunnassa. Ensimmäinen vaalityö mitä pääsen tekemään.

Ylös