Hirvieläimiä ajavien metsästyskoirien säkäkorkeusrajan nosto näyttää toteutuvan

21.11.2018 klo 14:28 Uutiset KD Lehti

Kansanedustaja Peter Östmanin vaatima hirvieläimiä ajavien koirien säkäkorkeusrajan nosto näyttää vihdoin toteutuvan.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman on vaatinut hirvieläinten metsästyksessä käytettävien koirien säkäkorkeuden ylärajan nostoa. Nykyinen metsästysasetus rajaa pois sellaisia rotuja, jotka soveltuisivat muutoin hirvieläinten metsästykseen, mutta joiden säkäkorkeus ylittää asetuksessa mainitun ylärajan.

– Nyt kun asia tulee vihdoin eduskunnan käsiteltäväksi, tulisi myös arvioida mahdollisuudet sallia beaglejen käyttö dreevereiden lisäksi

– Asetuksen säännös säkäkorkeusvaatimuksesta on ollut nykyisenkaltaisena voimassa jo pitkään, joten on hyvä, että hallitus on arvioimassa sen uudelleen esitykseni mukaisesti tämän hetkisen tilanteen ja tiedon valossa, sanoo Östman.

Asetuksen muutoksilla sallittaisiin tulevaisuudessa dreevereiden käyttö, joka on muun muassa Ruotsissa suosittu kauriskoira. Tällä hetkellä ajavan koiran säädetty suurin säkäkorkeus on 28 senttimetriä.

– Nyt kun asia tulee vihdoin eduskunnan käsiteltäväksi, tulisi myös arvioida mahdollisuudet sallia beaglejen käyttö dreevereiden lisäksi, toteaa Östman.

Östman jätti aiheesta viime vuonna hallitukselle kirjallisen kysymyksen.