Veteraanien tukirahat lopussa useassa kunnassa-”Väärin ja kohtuutonta”, Antero Laukkanen sanoo

22.11.2018 klo 18:57 Uutiset Samuli Rissanen

Tällä viikolla uutisoitiin, että veteraanien tukirahat ovat lopussa useassa kunnassa. Kunnat odottavat tällä hetkellä päätöstä lisämäärärahoista.

– Kahden viikon päästä juhlimme jälleen itsenäisyyttämme. Samalla juhlimme myös niitä veteraaneja, jotka ovat itsenäisyyden meille hankkineet. Tästä huolimatta voimme jälleen lehdestä lukea, että ne määrärahat, joilla veteraanejamme hoidetaan, ovat loppuneet, kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen muistutti eduskunnan kyselytunnilla.

Veteraanit odottavat 19 miljoonan lisärahaa, jotta saisivat välttämättömän hoidon itselleen. Laukkaen muistuttaa, että määrärahat on alibudjetoitu tänä vuonna, ja ne budjetoitiin ali viime vuonnakin.

– Minusta tämä on väärin ja kohtuutonta veteraaneja kohtaan.

– Minusta tämä on väärin ja kohtuutonta veteraaneja kohtaan.

Laukkanen kysyi hallitukselta, voisiko se luvata sotaveteraaneille, että ensi vuonna heidän tarvitsemiaan rahoja ei enää alibudjetoitaisi.

– Ettei joka vuosi heidän tarvitse itse maksaa hoitojansa, kun he odottavat ansaitsemaansa hoitoa, Laukkanen sanoi.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko muistutti, että hallitus päätti osoittaa merkittävästi lisää määrärahoja kunnille sitä kautta, että Valtiokonttori kuntien sinne lähettämien laskujen mukaisesti kuittaisi mahdollisimman ison osan niistä veteraanien tarpeista, mitkä liittyvät heidän kotipalveluihinsa.

Ensi vuonna tämä oikeus on lakisääteinen jokaiselle veteraanille samalla tavoin kuin se on tähän asti on kuulunut invalideille.

– Mitä tulee tämän vuoden osalta rahoitukseen, ymmärtääkseni eduskunta juuri huomenna äänestää rahoituksesta, joka varmistaa, että kaikki loppuvuoden kotipalvelut veteraaneille voidaan varmasti hienosti ja hallitusti kuntakentällä hoitaa.