KD Nuoret ehdottaa kirkollisveron tilalle hyväntekeväisyysveroa, jota maksaisivat kaikki

26.11.2018 klo 11:39 Politiikka Samuli Rissanen

Tampereella viikonloppuna vuosikokoustaan pitäneet KD Nuoret ottivat kantaa kirkollisveroon. Kristillisdemokraattien nuorisojärjestön mielestä kirkon verotusoikeudesta olisi luovuttava ja tilalle otettava hyväntekeväisyysvero, jota maksaisivat kaikki suomalaiset.

KD Nuoret esittää kirkollisveron tilalle niin sanottua hyväntekeväisyysveroa, joka kannettaisiin kaikilta veronmaksajilta maailmankatsomuksesta riippumatta.

– Verotuksellisesti ei ole perusteltua asettaa eri vakaumuksia eriarvoiseen asemaan keskenään

– Verotuksellisesti ei ole perusteltua asettaa eri vakaumuksia eriarvoiseen asemaan keskenään, KD Nuorten kannanotossa todetaan.

Tilalle tuleva hyväntekeväisyysvero olisi samansuuruinen kuin nykyinen kirkollisvero, noin 1,5 prosenttia. Veronmaksaja voisi itse päättää, kenelle osuus hyvätekeväisyysverosta menee.

Valinnan voisi tehdä hyväksyttyjen uskonnollisten yhteisöjen, hyväntekeväisyysjärjestöjen tai korkeakoulujen välillä.

Ehdotuksessa poliisihallitus ylläpitäisi ja päivittäisi listaa hyväksytyistä järjestöistä, sekä valvoisi järjestöjen rahankäyttöä verovarojen ja hyväntekeväisyystyön osalta. Osuus olisi mahdollista jakaa useamman järjestön välillä ja tahot voisivat halutessaan katsoa kohdistetun veron jäsenmaksuksi.

Mikäli veronmaksaja ei valitsisi mitään, osuus menisi valtiolle, joka käyttäisi sen hyväntekeväisyyteen ja kehitysapuun.

Siirtymähetkellä evankelis-luterilaisen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien veronmaksajien hyväntekeväisyysvero kohdistuisi automaattisesti omaan kirkkoon siihen asti, että veronmaksaja ilmoittaa toisin.

– Hyväntekeväisyysvero lisäisi vastuuta ja vapautta verojen käyttämisestä, edesauttaisi kolmannen sektorin toimintaa ja loisi kannustimia järjestöille edistää näkyvällä tavalla yhteiskunnallista hyvinvointia, KD Nuoret perustelevat ehdotustaan.

Aleksi Sarasmaa jatkaa KD Nuorten puheenjohtajana

KD Nuorten puheenjohtajana jatkaa helsinkiläinen oikeustieteen ja kauppatieteiden opiskelija Aleksi Sarasmaa. 1.varapuheenjohtajaksi jatkokaudelle valittiin KD:n eduskuntaryhmän avustaja, vihtiläinen Elsi Ranta (24). Uudeksi 2. varapuheenjohtajaksi valittiin Kouvolasta lähtöisin oleva, 23-vuotias opiskelija Annika Lyytikäinen.

Tampereella kokoontuneet KD Nuoret valitsivat järjestölle kaksi varapuheenjohtajaa sekä uusia jäseniä hallitukseen.

Puheenjohtajana jatkaa helsinkiläinen oikeustieteen ja kauppatieteiden opiskelija Aleksi Sarasmaa.

1. Varapuheenjohtajaksi jatkokaudelle valittiin KD:n eduskuntaryhmän avustaja, vihtiläinen Elsi Ranta (24). Uudeksi 2. varapuheenjohtajaksi valittiin Kouvolasta lähtöisin oleva, 23-vuotias opiskelija Annika Lyytikäinen.

Kristillisdemokraattien tamperelainen kansanedustaja Sari Tanus vieraili KD Nuorten vuosikokouksessa ja puhui koulutuksen merkityksestä. Hän myös kannusti nuoria ottamaan kantaa koulutuskysymyksiin.

Puolueen 2. varapuheenjohtaja Tomi Kuosmanen puolestaan kertoi Keski-Suomen tavoitteesta aktivoida lisää nuoria toimintaan pilottihankkeella.

 

Ylös