”Asovan meren selkkaus on tuore muistutus sotilaallisen uhan mahdollisuudesta”

5.12.2018 klo 14:48 Uutiset Samuli Rissanen

Kansanedustaja Päivi Räsänen muistuttaa, että myös suomalaisten pitää olla valmiita omaa maata kohtaaviin sotilaallisiin uhkiin ja kriiseihin.

– Asovan meren selkkaus on tuore muistutus sotilaallisen uhan mahdollisuudesta, Räsänen sanoi eduskunnassa, joka kävi tänään ajankohtaisen keskustelun maanpuolustuksen tilasta.

Keskustelua on värittänyt tuore selvitys suomalaisten asenteista maanpuolustusta kohtaan, joka osoittaa maanpuolustustahdon heikentyneen. Selvityksen mukaan se on notkahtanut erityisesti nuorilla alle 25-vuotiailla.

Yleisen asevelvollisuuden kannatuksen trendi on niin ikään laskeva, vaikka edelleen korkealla tasolla.

Räsäsen mukaan paras tae ja turva itsenäisyydelle ja turvallisuudelle on vahva maanpuolustustahto ja yhtenäisyys

Puolustusministeri Jussi Niinistö arvioi eduskunnalle, että notkahdus johtuu siitä, ettei suurella osalla nuorista miehistä ja naisista ole enää suoraa kosketusta sodan kokeneeseen veteraanisukupolveen.

Räsäsen mukaan paras tae ja turva itsenäisyydelle ja turvallisuudelle on vahva maanpuolustustahto ja yhtenäisyys.

Hän arvioi, että pitkä rauhan aika on osaltaan vaikuttanut siihen, että sota, sodan kauhut ja kriisit tuntuvat monen suomalaisen, erityisesti nuorten näkökulmasta kaukaisilta. Vaurauden ja hyvinvoinnin keskellä on vaikeaa kuvitella, miten toimisi kriisitilanteessa.

– Tämän päivän nuoret katsovat maailmaa hyvin eri tavalla kuin me vanhempien polvien edustajat. Globaalit haasteet, kuten ilmastonmuutos ja pakolaisten tilanne näyttäytyvät todellisempina ongelmina kuin oman maan puolustaminen aseellisesti kaikissa tilanteissa.

Tasavallan presidentin huomenna isännöimään itsenäisyyspäivän vastaanottoon on jälleen kutsuttu sotiemme veteraaneja. Tänä vuonna kutsuttujen veteraanien joukossa on kymmenen yli 100-vuotiasta veteraania.

– Kiitos näiden ja muiden veteraanien panoksen, maamme on saanut elää pitkää rauhan ja vaurastumisen aikakautta, Räsänen sanoo.