”Vähävaraisille tuli joululahja” – Kansanedustaja Antero Laukkanen iloitsee

15.12.2018 klo 08:21 Uutiset Kristiina Kunnas

– Viime vuonna ruoka-apua antavilta yhdistyksiltä vietiin, mutta nyt tuli määräraha, Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen sanoo tyytyväisenä.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen iloitsee 1,2 miljoonan määrärahasta ruoka-aputyöhön.

– Nyt vähävaraiset saavat joululahjan, kun ruoka-apua antavat yhdistykset saavat tukea työhönsä. Toisin oli viime vuonna, jolloin hallitusryhmät eivät vastaavaa määrärahaa hyväksyneet. Laukkanen kertoo.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa päätetyistä yhteensä 60 miljoonan euron niin sanotuista joululahjarahoista 1,2 miljoonaa euroa osoitetaan ruoka-apua antaville järjestöille niiden toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen.

Määrärahat saadaan näin takaisin. Niitä esitti Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vaihtoehtobudjetissa ja talousarvioaloitteessa, jonka ensimmäinen allekirjoittaja oli Antero Laukkanen.

Toissa vuonna olleet määrärahat saadaan näin takaisin. Niitä esitti Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vaihtoehtobudjetissa ja talousarvioaloitteessa, jonka ensimmäinen allekirjoittaja oli Laukkanen. Eduskunta hyväksyy budjetin lopullisesti joulun alla.

– Tämä tukee merkittävällä tavalla niitä avustustyön toimijoita, jotka eivät saa sosiaali- ja terveysministeriön muista määrärahoista toiminta-avustusta, Laukkanen korostaa.

Arviolta 20 000-25 000 ihmistä hakee viikoittain elintarvikkeita niin kutsutuista leipäjonoista. Niissä jaettava ruoka on tärkeä osa kaikkein huono-osaisimpien avustustyötä. Leipäjonoissa asioi pääasiassa perusturvaetuuksien varassa eläviä ja huonossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä.

– Ruoka-avun tarve ei ole poistunut suotuisasta talouskehityksestä huolimatta. Yhä useampi suomalainen on riippuvainen eri seurakuntien ja järjestöjen antamasta ruoka-avusta.

Laukkanen muistuttaa, että toimeentulotuen hakemisen siirtyminen Kelaan on lisännyt kaikkien heikommassa tilanteessa olevien ahdinkoa.

– Tuen hakeminen on niin monimutkaista, että moni tippuu kyydistä, Laukkanen sanoo.