Toivomuksena tauko hulluihin vuosiin
29.12.2018 klo 17:51 Pääkirjoitukset Kristiina Kunnas
Poliitikoille joulu ja vuodenvaihde ovat viimeinen lepotuokio ennen vaalikevään puristusta.
Joulustakin voi tulla suorittamista ja tasapainoilua odotusten paineissa. Moni meistä on kiillottanut joulusta kuvan, joka ei toteudu. Rauhaisaa tunnelmaa ja jaloa mieltä – ne kun saisimme juhlanviettoomme, tulisi joulu kultainen.
Kristillisdemokraatit käy vaalivuoteen isoin odotuksin. Voitto kevään eduskuntavaaleissa olisi kaivattu ja riemukas. Kansanedustajien joukko kasvaisi, kuten myös vaikutusmahdollisuudet.
Euroopan hullut vuodet 1848 ja 1968 saivat jatkoa tästä kohta päättyvästä vuodesta 2018. Lista levottomuuksista on mittava.
Suomi sai kokea talouskasvua menneenä vuonna, ja jopa hieman yllättäen keventää hieman ulkomaanvelkaansa. Kasvuvauhti on nyt hidastumassa. Eriarvoistuminen ja pelot pärjäämisestä jäytävät Suomea, ja sen nuoret ovat yhä ahdistuneempia kiihtyvän ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
2018 oli tullut kuluneeksi 100 vuotta Suomen sisällissodan sekä ”Suuren sodan” eli ensimmäisen maailmansodan päättymisestä.
Euroopan hullut vuodet 1848 ja 1968 saivat jatkoa tästä kohta päättyvästä vuodesta 2018. Lista levottomuuksista on mittava. Ranskalaiset kapinoivat polttoaineiden hinnannousua ja verojen korotuksia vastaan turhautuneina Macronin politiikkaan, ja kyynelkaasu kärysi. Joulumarkkinoille, jotka ovat niitä kristityn maanosan perinteen ylläpitäjiä Euroopassa, tehtiin tuhoisa isku Strasbourgissa. Unkarissa, Puolassa ja jopa Ruotsissakin on huolestuttavaa liikehdintää.
Eurooppaa ravistelleet opiskelijamellakat 1968 tavoittelivat vapautta sekä oikeutta saada oma ääni kuuluviin. Tuon vuoden väkivalta toi marttyyriuhreja niin nuorisolle kuin Yhdysvaltain kansalaisoikeustaisteluunkin. Sosialististen maiden lupaavasti alkaneet keväät päättyivät varhaiseen hallaan.
Nyt 2018 terrori-iskun tekijä haluaa hallita pelolla. Kukaan ei ole turvassa.
Joulun sanoma tuo täysin päinvastaisen viestin pelkojen riivaamalle ihmiskunnalle. Se lohduttaa ja rohkaisee: Älkää pelätkö. Teille on syntynyt Vapahtaja – siis Hän, joka vapauttaa kaikesta pahasta.