Hiilinielut ja puumarkkinat: kohti suunnitelmataloutta?

17.1.2019 klo 11:49 Kolumnit Tapio Luoma-aho

Maaseudun Tulevaisuuden puheenjohtajapaneelissa jankattiin jälleen hiilinieluista ja Suomen kestävästä hakkuutasosta.

Keskustelu on jo pitkään leijunut kaukana suomalaisen metsätalouden arkitodellisuudesta. Kukaan ei puhu siitä, millä ruuvilla tätä globaalin ilmastonmuutoksen kannalta niin ratkaisevaa Suomen metsien kokonaishakkuutasoa oli ajateltu säätää?

Suomalaisissa metsissä yksittäisen vuoden hakkuumääriä tärkeämpi asia on biodiversiteetti. Kerran menetettyä lajien ja ekosysteemien monimuotoisuutta on mahdoton saada takaisin.

Kotimaan puumarkkinoilla emme elä suunnitelmataloudessa vaan markkinataloudessa. Kun viitisen vuotta sitten päädyin myymään palasen perintömetsääni paikallisen perheyrityksen omistamalle sahalle, ei metsäkeskus tai mikään muukaan valtiollinen toimija kertonut minulle sitä, oliko kyseisen vuoden ”valtakunnallinen hakkuutaso” jo saavutettu ja sainko valtiolta armollisesti hakkuuluvan, vai pitikö kenties odottaa kalenterivuoden vaihtumista. Ei, koska sellaista maksimitasoa ei ole olemassa. Hakkuista pitää kyllä tehdä ennakkoon metsänkäyttöilmoitus, mutta se on ainakin toistaiseksi vain ilmoitus. Tästä vapaudesta huolimatta puuston määrä metsissä kasvaa edelleen, tosin biodiversiteetin kannalta tärkeiden vanhojen metsien osuus vähenee.

Suomalaiset puumarkkinat ovat ehkä eräs parhaiten toimivia markkinoita maailmassa. Tieto tuotteista on hyvin tarkkaa. Myyjiä on satojatuhansia ja ostajiakin lukuisia suuressa osassa maata. Takavuosina tosin oli puunostajien kartellitoimintaa, mutta siitä valtio määräsikin 50 miljoonan euron sakot.

Valtakunnalliseen hakkuutasoon voidaan vaikuttaa vain välillisesti. Ainoastaan valtion omien metsien hakkuisiin valtio voi vaikuttaa suoraan Metsähallituksen tulostavoitteen kautta. Metsähallituksen osuus on alle 8% kaikista hakkuista.

Toiseksi hiilinieluja voidaan kasvattaa ostamalla metsiä luonnonsuojelualueiksi tai esimerkiksi maksamalla maanomistajille hakkuiden lykkäämisestä sekä suuntaamalla jalostusta mekaanisen metsäteollisuuden puolelle.

Vapaaehtoinen metsiensuojelu lisääntyy myös. Lisäksi hakkuisiin voidaan vaikuttaa tukien ja verotuksen keinoin. Ulottamalla kiinteistövero metsiin saataisiin hakkuumäärät ehkä nousemaan, mutta sitä ei toivottavasti kukaan kannata.

Merkittävin asia lienee se, että yhteiskunta voi vaikuttaa päätöksiin kansallisesti merkittävistä biotalouden investoinneista, kuten uusista biojalostamoista.

Ja se on se kysymys, josta nyt ilmeisesti varsinaisesti keskustellaan. Tuleeko tehdas ja jos niin milloin ja minne – ja kuka sen rakentaa?

Ilmastonmuutoksen ratkaisuissa kannattaisi keskittyä olennaiseen, eikä ensimmäisenä halkoa hiuksia siitä, mihin on vaikea vaikuttaa. Suomalaisissa metsissä yksittäisen vuoden hakkuumääriä tärkeämpi asia on biodiversiteetti. Kerran menetettyä lajien ja ekosysteemien monimuotoisuutta on mahdoton saada takaisin. Puu täällä saadaan kasvamaan. Lukessa tutkitaan keinoja, joilla vuotuinen kasvu voisi lisääntyä jopa 150 miljoonaan kuutiometriin.  (Lue artikkeli Luken sivuilta täältä)

 

Kirjoittaja Tapio Luoma-aho, MMM, työskentelee ryhmäavustajana Kristillisdemokraattisessa eduskuntaryhmässä. Hän päätyi muinoin lukemaan metsäalaa, koska puut ovat paljon helpompia hoitaa kuin ihmiset.