”Vauva perheessä ei estä ehdokkuutta, vaan tukee sitä”
6.2.2019 klo 10:50 Politiikka Kristiina Kunnas
– Olin omassa mielessäni ajatellut jo hyvän aikaa, että ehdottomasti olen seuraavissa vaaleissa ehdokkaana, Tampereelta eduskuntaan pyrkivä Linda-Riina Laakso kertoo.
– Omakohtainen kokemus on ensiarvoisen tärkeää, kun puhutaan vaikka perhepoliittisista linjauksista tai lasten kotihoidosta, sanoo 6-viikkoisen pojan äiti ja eduskuntavaaliehdokas Linda-Riina Laakso.
Linda-Riinan elämässä on riittänyt isoja muutoksia. Sinkkuus jäi taakse ja Paavilaisesta tuli 2018 rouva Laakso. Linda-Riina toimi Kristillisdemokraattien nuorisojärjestön KD Nuorten pääsihteerinä ennen kuin jäi äitiyslomalle viime syksynä. Joulupäivänä hänestä tuli äiti, kun esikoispoika Samuel syntyi. Tammikuun lopulla hänet valittiin Pirkanmaan eduskuntavaaliehdokkaaksi.
– Nuorisojärjestössä valmistelimme tätä vaalivuotta jo kuntavaaleista 2017 lähtien. Tulossa olivat niin eduskuntavaalit kuin eurovaalitkin, ja ehdimme suunnitella jopa maakuntavaaliteemoja – vaikkeivät ne vaalit ehtineetkään vielä toteutua, Linda-Riina Laakso kertoo.
– Olin omassa mielessäni ajatellut jo hyvän aikaa, että ehdottomasti olen seuraavissa vaaleissa ehdokkaana.
Linda-Riina oli ehtinyt olla KD:n politiikassa aktiivinen toimija jo seitsemän vuoden ajan.
Ehkä hieman yllätti, kun kaikilta ei löytynytkään ymmärrystä ehdokkuudelleni. Ihan kuin kaikki pitäisi laittaa nyt tauolle, kun kerran on pieni lapsi.
– Ehkä hieman yllätti, kun kaikilta ei löytynytkään ymmärrystä ehdokkuudelleni. Ihan kuin kaikki pitäisi laittaa nyt tauolle, kun kerran on pieni lapsi.
Linda-Riinan mielestä äidin on hyvä tehdä muutakin kuin kotiaskareita.
– Ajattelen, ettei lapsen tulo estä ehdokkuutta, vaan pikemminkin tulee sitä. Äitiyslomalla on hyvä tehdä jotain kodin ulkopuolellakin. Lisäksi omakohtainen kokemus on ensiarvoisen tärkeää kun puhutaan vaikka perhepoliittisista linjauksista ja lasten kotihoidosta.
Hän väittää voivansa osallistua aivan eri lailla syntyvyys-keskusteluihin nyt, kun perheessä on vauva.
– Lapsi kulkee mukana eri tapahtumissa. Samuel-pojasta on tullut jo hyvin sosiaalinen ja hymyilevä tapaus, tuore äiti naurahtaa.
Linda-Riinan lempiaiheita kevään vaalikampanjassa perhepolitiikan lisäksi ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikka, yrittäjyys, kotimainen ruokaturva sekä maahanmuutto.
– Maahanmuuttoon ja vanhustenhoitoon odotetaan nyt kaikilta ehdokkailta kantoja, Linda-Riina Laakso muistuttaa.