Kristillisdemokraatit julkaisi yksinasuvien politiikkaohjelman – Essayah muistuttaa perhepuolueen huolehtivan yksinasuvista

8.2.2019 klo 08:15 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraatit julkaisi yksinasumiseen ja yksinäisyyden haasteisiin keskittyvän politiikkaohjelman eilen eduskunnan kansalaisinfossa pidettävässä keskustelutilaisuudessa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah uskoo, että kansalaisyhteiskunnan merkitys ihmissuhteiden syntymisessä kasvaa entisestään tulevaisuudessa. Valtio voi toiminnallaan synnyttää rakenteita, jotka joko vaikeuttavat tai helpottavat ihmissuhteiden syntymistä.

– Yksinasuvat ja perheettömät kokevat usein jäävänsä ulkopuolisiksi esimerkiksi julkisia palveluita suunniteltaessa. KD esittää muun muassa työasuntovähennyksen ja kotitalousvähennyksen laajentamista koskemaan myös yksinasuvia yhdenvertaisesti parisuhteessa elävien kanssa, toteaa Essayah.

1,2 miljoonaa suomalaista asuu yksin. Asumistuen saajista 60% ja toimeentulotuen saajista noin 70% on yksinasuvia.

1,2 miljoonaa suomalaista asuu yksin. Asumistuen saajista 60% ja toimeentulotuen saajista noin 70% on yksinasuvia.

Essayah’n mielestä yhteiskunnan rakenteiden ja päätöksenteon pitäisi huomioida laajakatseisesti myös ihmisten väliset suhteet ja mahdollisuudet kohtaamiseen.

– Esimerkiksi nakertamalla koko yhteiskunnan yhteistä viikkorytmiä vähennetään perheiden mahdollisuuksia olla yhtä aikaa koolla ja ihmisten mahdollisuuksia kohdata toisiaan. Työelämän sirpaloituminen vähentää mahdollisuuksia ystävyyssuhteiden syntymiseen työpaikoilla. Kouluissa tulisi OAJ:n suosituksen mukaisesti lisätä oman ryhmän tuntien osuutta, Essayah toteaa.

Myös rakennetulla ympäristöllä on merkitystä. Yhteiskuntasuunnitteluun liittyvät esimerkiksi kaavoitus ja rakennusmääräykset. KD:n ohjelmassa huomioidaan ryhmärakentamishankkeet ja asumisosuuskunnat tulevaisuuden mahdollisuuksina lisätä yhteisöllistä asumista.

– Maankäytön suunnittelussa kannattaisi läpäisevästi huomioida nykyistä yhteisöllisemmän ja osallistavamman asumisen tukeminen sekä kohtaamisia mahdollistavat julkiset tilat.

KD eduskuntaryhmän järjestämässä tilaisuudessa pohdittiin, millaisia ratkaisuja kasvavaan yksinäisyyteen voidaan löytää ja voiko nykyaikainen yhteiskunta tukea ihmissuhteita, ihmisten vastuunottoa toisistaan sekä uusien paikallisyhteisöjen syntymistä.

Tilaisuuden alustajina olivat yksinäisyyteen perehtynyt HelsinkiMission työntekijä, YTT Maria Rakkolainen sekä yksinasuvien yhteiskunnallista asemaa tutkinut Turun Tuomiokirkkoseurakunnan johtava diakoniatyöntekijä, VTM Raija Eeva. Työkaluja uudenlaisen naapurustososiaalisuuden kehittämiseen esitteli Nappi Naapuri -palvelun ja Yhteismaa ry:n tuottaja Tanja Jänicke.

 

Ylös