Toiselle kaudelle Arkadianmäelle tähtäävä Sari Tanus: ”Ensikertalaisen ehdokkaan fiilikset vielä tuoreessa muistissa”

11.2.2019 klo 12:52 Politiikka Kristiina Kunnas

– Tunnen hyvin ensikertalaisten fiilikset. Kannustan lämmöllä niitä, jotka nyt ovat lähteneet elämänsä ekaa kertaa ehdolle, sanoo toiselle kaudelle tähtäävä tamperelainen lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus.

Neljä vuotta sitten Sari Tanus istui Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliavajaisissa Ikaalisissa. Se oli hänen elämänsä ensimmäinen poliittinen tilaisuus. Pari kuukautta myöhemmin hänet valittiin kansanedustajaksi.

Kansalaisvaikuttaja Tanus oli toki ollut jo ennen ehdokkuuttaan, sillä hän oli kerännyt edellisenä vuonna jättimäärän allekirjoittajia Omantunnonvapaus-kansalaisaloitteeseen. Sillä tavoiteltiin terveydenhoitohenkilöstölle mahdollisuutta olla osallistumatta abortteihin eli raskauden keskeytyksiin.

Hoki-mammana tunnettu jääkiekkoilijoiden äiti istui Ikaalisissa muiden Kristillisdemokraattien ehdokkaiden ja jo kokeneiden poliitikkojen seurassa pohtien, mitä tuleva vaalikevät 2015 toisi tullessaan.

Tanus jakoi neljän vuoden takaisia tunnelmiaan Kristillisdemokraattien vaalistartissa Aulangolla. Parinsadan kuulijan joukossa oli monia ensi kertaa eduskuntaan pyrkiviä tukihenkilöineen.

– Mietit ehkä, mitä nämä päivät Aulangolla tuovat tullessaan, ja mitä koko kampanja. Uskon, että tiedän monen ensikertalaisen fiilikset, Tanus sanoi.

Sinulla on paljon annettavaa. Juuri sinä olet ainutkertainen ja ainutkertaisen arvokas ja juuri siksi sinulla on tehtävä. – Sari Tanus KD:n eduskuntavaaliehdokkaille

Hän kannusti erityisesti ensikertalaisia, ja rohkaisi kaikkia ehdokkaita tunnistamaan oman arvonsa.

– Sinulla on paljon annettavaa. Juuri sinä olet ainutkertainen ja ainutkertaisen arvokas ja juuri siksi sinulla on tehtävä. Tietosi, taitosi, taustasi, elämänkokemuksesi rosoineeen, epäonnistumisineen ja onnistumisineen, vahvuutesi ja heikkoutesi – ne kaikki voivat olla käytössä ja rakentamassa yhteistä hyvää.

– Yhdessä, toinen toistamme kunnioittaen, tiiminä ja joukkueena toimien saadaan tulosta aikaan.

Tanus muistutti, miten rakennetaan Kristillisdemokraattien vaalilauseen mukaan sitä Suomea, johon voi luottaa.

– Se ponnistaa kestävistä kristillisistä arvoista ja ne ovat loimilankoina rakennettaessa lähiyhteisöä ja yhteiskuntaa, jossa ihmiset viihtyvä ja voivat hyvin.

Tanus kehotti ehdokkaita olemaan läsä, katsomaan ihmisiä silmiin ja kuuntelemaan.

– On iso pula läsnäolevista, kuuntelevista ihmisistä. Lähimmäisillä on tarve tulla nähdyiksi ja kuulluiksi.

Kiireen keskellä on pakko pysähtyä, jotta välittäminen näkyy.

– Ole kiinnostunut ja välitä. Pysäytä aika vaikka hetkeksi ja ole läsnäoleva lähimmäinen. Näin jätät lämpimän tunteen.

– Uskon, että muutos lähtee liikkeelle kohtaamisista, Tanus rohkaisi.

Tanus antoi vinkkejä myös tukiporukalle, kampanjatiimiläisille ja ehdokkaan lähipiirille.

– Ole tukena, tee yhdessä, ole peili, herkkä aistija, kannustaja ja tasoittaja.

– Lähipiirin tehtävänä on huolehtia, että ehdokkaalla pysyy hymy ja hyvä happi, että hän muistaa syödä ja nukkua, välillä myös rentoutua ja latautua ja olla ladattavana.

Tanus puhui tässä myös itselleen, sillä kansanedustajan sekä puolueen varapuheenjohtajan, Tampereen kaupunginvaltuutetun ja eduskunnan sote-valiokunnan varajäsenen tehtävät ovat välillä merkinneet tappotahtia.

– Mitä enemmän kiirettä ja härdelliä, sen levollisempi pitää sisäisesti olla.

– Sillä näissä kiireisissäkin tilanteissa kohdataan ja levitetään ympärille tunnelmaa.

– Tästä eteenpäin on reilut kaksi kuukautta erityistä matkaa, jossa jokainen päivä on ainutkertainen ja tärkeä, evästi Tanus.

Hän kannusti etsimään kehuttavaa myös kilpakumppanista ja käyttämään hyviä sekä kauniita sanoja.

– Meillä on toisistamme opittavaa. Olen iloinen tästä isosta joukosta ja kiitollinen jokaisesta teistä. Lähdemme ilolla kohden vaalivoittoa, Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja ja toiselle kaudelle Arkadianmäelle pyrkivä Tanus totesi.

 

 

 

Ylös