Essayah pitää sote-näytelmää absurdina: ”Peli olisi pitänyt puhaltaa poikki jo ajat sitten”

12.2.2019 klo 17:49 Uutiset Samuli Rissanen

Sari Essayah’n mukaan sote-peli olisi pitänyt puhaltaa poikki aikoja sitten, sillä jo pitkään on ollut selvää, ettei hallituksen mallia tulla saamaan maaliin.

Eduskunnan valiokunnissa pyörinyt ja pompoteltu sote-näytelmä on huipentumassa kristilisdemokraattien Sari Essayah’n mukaan absurdiin päätökseen.

– Jo pitkään on ollut selvää, ettei hallituksen mallia tulla saamaan maaliin. Jopa hallituspuolueiden tuki vaikuttaa olevan enemmän kuin hataralla pohjalla.

– Sote-peli olisi pitänyt puhaltaa poikki viimeistään viime kesänä, sen sijaan, että näytelmää ylläpidetään vaalikauden loppuun asti.

–  Uudistukseen käytetty resurssimäärä on ollut järkyttävän suuri saavutuksiin nähden.

Kristillisdemokraattien kansanedustajat arvioivat avoimesti jo puolueen vaalistartissa Aulangolla, että sote-uudistus raukeaa.

Kriittisimmin asian sanoitti kansanedustaja Päivi Räsänen, joka syytti suoraan hallituspuolue keskustaa ja kokoomusta soten tuhoamisesta omilla poliittisilla tavoitteillaan.

Essayah on samoilla linjoilla: Uudistukselle alun perin asetettujen tavoitteiden toteutuminen on ollut erittäin epätodennäköistä siitä lähtien, kun keskusta ja kokoomus sopivat maakunnista ja valinnanvapaudesta.

–  Uudistukseen käytetty resurssimäärä on ollut järkyttävän suuri saavutuksiin nähden. Nämä voimavarat olisi pitänyt käyttää aidosti toimivan uudistuksen toteuttamiseen ja palveluiden parantamiseen.

Sote-näytelmän myötä myös palveluiden ja hallinnon kehittäminen on seissyt paikallaan odottaen ratkaisua. Muut tärkeät yhteiskunnalliset hankkeet ovat jääneet vähemmälle huomiolle tämän takia.

Kristillisdemokraattien mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä keskeisintä on hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, palvelujen saatavuuden ja yhdenvertaisuuden toteutuminen, hoitoketjujen toimivuus sekä kustannusten kasvun hillitseminen.

– Näihin tavoitteisiin pitää pyrkiä hallitusti ja askel kerrallaan.