Opiskelijat vaativat kuorossa maksutonta lukio-ja ammattiopetusta-”Päivänselvää, että kannatan tätä”, KD:n Sari Tanus sanoo

26.2.2019 klo 15:03 Politiikka Samuli Rissanen

Opetusministeriössä on arvioitu, että maksuton lukio ja ammattiopetus tarkoittaisivat noin 100 miljoonan euron lisämenoja vuodessa.

Sadat opiskelijat vaativat maksutonta lukio- ja ammattiopetusta kuorossa, kun #maksuton2aste-mielenosoitus jalkautui Eduskuntatalon portaille.

Mielenilmauksen taustalla on vuonna 2017 kerätty kansalaisaloite maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta. Aloite keräsi yli 50 000 nimeä, mutta jumittui eduskunnan sivistysvaliokuntaan muotoseikan vuoksi.

– Minulle oli itsestään selvää, että kannatan tätä. Kenenkään opiskeleminen tai eteepäin meneminen ei saa olla rahasta kiinni.

Opsikelijoiden eteen marssitettiin eduskuntapuolueiden kansanedustajia. Erityisesti hallituspuolue kokoomus ja keskusta joutuivat tulilinjalle vastaamaan, miksi suosittu kansalaisaloite toisen asteen maksuttomuudesta törmäsi muotoseikkaan eli siihen, että tekstissä oli käytetty väärää sanaa.

Kaikilta edustajilta kysyttiin vielä heille annetuin kyllä–ei-kyltein, äänestääkö heidän puolueensa tänään kansalaisaloitteen hyväksi.

Vain kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset eivät aio tukea kansalaisaloitetta

Kaikkia puhujia pyydettiin vielä nostamaan kyltti, aikooko heidän puolueensa edistää maksuttomuutta vaalien jälkeen hallitusohjelmassa. Vain perussuomalaiset eivät aio.

Kristillisdemokraattien Sari Tanus kertoi allekirjoittaneensa kansalaisaloiteen ensimmäisten joukossa ja sanoo tehneensä samansuuntaisen kirjallisen kysymyksen jo syksyllä 2017, samoihin aikoihin kuin kansalaisaloitteen keruu alkoi.

Kristillisdemokraattien Sari Tanus kertoi allekirjoittaneensa kansalaisaloiteen ensimmäisten joukossa ja sanoo tehneensä samansuuntaisen kirjallisen kysymyksen jo syksyllä 2017, samoihin aikoihin kuin kansalaisaloitteen keruu alkoi.

– Minulle oli itsestään selvää, että kannatan tätä. Kenenkään opiskeleminen tai eteepäin meneminen ei saa olla rahasta kiinni.

– KD-ryhmän tai puolueen tasolla asiasta ei kuitenkaan ole linjaa, hän kertoo.

Vaikka kansalaisaloite ei nyt menisikään läpi, 10 viikon päästä on uusi tilanne, kun seuraava hallitus luo ohjelmia eteenpäin.

– Olkaa aktiivisia ympäri Suomen, kysykää ehdokkailta, mitä mieltä he ovat maksuttomasta koulutuksesta ja nuorista ylipäätään. Ehkä joku teistä voisi lähteä itsekin ehdokkaaksi, Sari Tanus rohkaisi.

Mielenilmauksen järjestäjätahoina olivat toisen asteen opiskelijajärjestöt Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI, Finlands Svenska Skolungdomsförbund ja Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU sekä nuorisoalan kattojärjestö Allianssi.

Ylös