”Toimeentulotuki, asumistuki ja työttömyysturva on Bermudan kolmio, josta ihminen ei enää löydä ulos”

9.4.2019 klo 18:18 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistuttaa, että työttömyysturva ja sosiaaliturva yhdistettynä aiheuttavat nykyisellään tilanteita, joissa ihmisen ei ole järkevää ottaa vastaan työtä.

Työttömyysturva ja sosiaaliturva yhdistettynä aiheuttavat Essayah’n mukaan tilanteita, joissa ihmisen ei ole järkevää ottaa vastaan työtä.

– Aina kun suojaosan jälkeen asaitset euronkin, se leikkautuu suoraan samassa suhteessa pois. Eihän tällainen järjestelmä kannusta ketään lähtemään mihinkään

Helsingin Sanomien järjestämässä vaalitentissä työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista arvioineen Sari Essayah’n mukaan työttömän elämäntilanteen heikentyminen työn vastaanottamisesta johtuu nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän valuviasta.

– Toimeentulotuki, asumistuki ja työttömyysturva on Bermudan kolmio, josta ihminen ei enää löydä ulos.

– Aina, kun suojaosan jälkeen asaitset euronkin, se leikkautuu suoraan samassa suhteessa pois. Eihän tällainen järjestelmä kannusta ketään lähtemään mihinkään, Essayah sanoo.

Hän pitää äärimmäisen tärkeänä, että Suomessa otetaan käyttöön Kristillisdemokraattien kannustava perusturva, joka tekee työnteosta aina kannattavaa.

– Siinä sosiaaliturva leikkautuu lineaarisesti eikä niin, että se aiheuttaa kannustinloukkuja.

Essayah tinkisi myös yleissitovuudesta muissa kuin palkkaa koskevissa ehdoissa. Esimerkiksi loma-ajoista ja työajoista voitaisiin paikallisesti sopia nykyistä enemmän. Hän kannattaa Ruotsin tapaan työntekijöiden osallistumista yrityksen hallitukseen.

Essayah’n mukaan työntekijöiden edustaja lisäisi luottamusta ja voisi tuottaa esimerkiksi laskusuhdanteessa ratkaisuja, joissa työntekijöistä voitaisiin pitää paremmin kiinni.

– Silloin työntekijät myös tietävät, että heitä ei vedätetä.

Poliittiseen lakko-oikeuteen Essayah suhtautuu kriittisesti. Hänen mukaansa lakoista aiheutuvat vahingot pitäisi pystyä korvaamaan työnantajille, jotka eivät ole osapuolina poliittisissa lakoissa.

Essayah kannattaa palkkatuen nostamista ja sen keston jatkamista nykyistä pitempään. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän kohdalla palkkatuen suuruus on 50 prosenttia vuoden ajan, mutta se ei välttämättä silti riitä, että henkilö palautuu työmarkkinoille.

– Sen lisäksi tarvitaan elinikäistä koulutusta. Jos on sellainen koulutus, jolla ei enää pääse mukaan työmarkkinoille, se vaje on paikattava.

Ylös