Takuueläkkeen varassa elävien tilannetta on välttämätöntä parantaa, Peter Östman sanoo

11.4.2019 klo 12:26 Uutiset Samuli Rissanen

Takuueläkkeen varassa elävien eläkeläisten tilanne on maassamme kaikkein haastavin. Eläkkeen pitäisi riittää asumiseen, ruokaan ja lääkkeisiin. Indeksijärjestelmää pitää kehittää, jotta se turvaisi eläkeläisten ostovoiman säilymisen, Peter Östman sanoo.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman muistuttaa, että eduskuntavaalien alla ehdokkaiden ja puolueiden helppo luvata yhtä ja toista hyvää eri ryhmille. Silloin on hyvä muistaa, ettei Suomen talous ole vielä kestävällä tasolla.

– Kun haluamme parantaa eri väestöryhmien asemaa, on katsottava, kenen tilanne oikeasti on vaikein.

– Kun haluamme parantaa eri väestöryhmien asemaa, on katsottava, kenen tilanne oikeasti on vaikein.

Östman arvioi, että takuueläkkeen varassa elävät tarvitsisivat tällä hetkellä kipeimmin helpotusta arkeensa. Lisäksi indeksijärjestelmää pitää kehittää, jotta se turvaisi eläkeläisten ostovoiman säilymisen.

– Eläkkeen pitäisi riittää asumiseen, ruokaan ja lääkkeisiin, Östman perustelee.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä esitti budjettiin 40 miljoonan euron lisäystä, jolla takuueläkkeeseen olisi saatu nykyistä suurempi korotus.

Lisäksi kristillisdemokraatit olisi korvannut hallituksen tällä kaudelle tekemät indeksileikkaukset kansaneläkkeiden tason nostolla. Korotus olisi vaikuttanut myös takuueläkkeen tasoon sekä keventäisi pieni-ja keskituloisten eläkeläisten verotusta. Lisäksi puolue olisi korottanut lääkekorvauksia.

Östmanin mukaan pitää olla suunnitelma myös siitä, mistä rahat otetaan.

– Edellä mainitut parannukset voitaisiin rahoittaa esimerkiksi ottamalla käyttöön sokerivero, jota sovellettaisiin vain lisättyyn sokeriin, ei elintarvikkeissa luontaisesti esiintyvään.

Sokeriveron on arvioitu tuottavan vuosittain 250 miljoonaa euroa verotuloja.