Vaalitenteissä vakuuttanut Essayah on matkalla kohti vaalivoittoa

11.4.2019 klo 08:39 Politiikka Samuli Rissanen

YLE:n tuore gallup-lukema osoittaa kristillisdemokraateille ennen varsinaista vaalipäivää 4,3 prosentin kannatusta. Essayah on uumoillut, että lisäpaikkoja on tulossa maakunnista, joissa KD:n alueellinen kannatus on ollut jopa 6-9 prosentin luokkaa.

– Kovin gallup-lukema KD:lle ennen vaaleja, 4,3 %. Kasvua YLE n edelliseen mittaukseen lähes prosentti! Nyt on huikea loppukiri menossa! Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah iloitsee twitter-tilillään.

YLE:n gallup on tehty huhtikuun ensimmäisten päivien (1.–9.4.) välisenä aikana, jolloin se osoittaa puolueiden suuntaa ennakkoäänestyksen alla ja sen aikana.

Vaalitenteissä loistanut Essayah on uumoillut pitkin matkaa, että kannatus tuo myös lisäpaikkoja, sillä alueellisissa gallupeissa puolue on saanut jopa 6–9 prosentin kannatuksen.

Revanssi on mahdollinen omin avuin esimerkiksi Keski-Suomessa ja Kaakkois-Suomen vaalipiirissä sekä Varsinais-Suomessa vaaliliiton myötä.

Revanssi on mahdollinen omin avuin esimerkiksi Keski-Suomessa ja Kaakkois-Suomen vaalipiirissä sekä Varsinais-Suomessa vaaliliiton myötä.

Ylen huhtikuun kannatusmittauksessa Sdp jatkaa suosituimpana puolueena 19 prosentin kannatuksella, perussuomalaiset on noussut toiseksi suosituimmaksi puolueeksi 16,3 prosentin kannatuksella ja kokoomus on kolmantena 15,9 prosentin kannatuksella.

Eilen valtiopäivien päättäjäisiin osallistunut Essayah ennakoi, että hallitusneuvotteluista voi tulla vaikeat keskustan alamäen ja toisaalta perussuomalaisten nousun myötä. Kumpikaan puolueista ei välttämättä ole halukas hallitukseen.

Yksikään puolue ei näytä myöskään yltävän yli maagisen 20 prosentin rajan.

– Mutta takarajana neuvotteluissa on Suomen EU-puheenjohtajuuskausi, joka alkaa 1.7. Kyllä  tahtotila on, että hallitus on pystyssä viimeistään siihen mennessä, Essayah sanoo.

Ylös