Esa Erävalo työskenteli mepin avustajana Euroopan parlamentissa, haluaa takaisin – ”Jatkaisimme hyvää työtä”
3.5.2019 klo 12:01 Politiikka Kristiina Kunnas
Esa Erävalo eduskunnan Pikkuparlamentissa. Erävalo työskenteli Kristillisdemokraateissa lähes 30 vuoden ajan, ja jatkaa edelleen Ajatushautomo Kompassissa. Viimeisin hänen toimittamansa kirja EMU - mistä, minne, miksi? julkaistiin torstaina 2. toukokuuta. (Kuva Kristiina Kunnas)
Esa Erävalo työskenteli Sari Essayah’n toimistossa Brysselissä ja Strasbourgissa tämän ollessa meppinä 2009–2014. – Haluaisin jatkaa työtäni siellä. Paransimme silloin esimerkiksi eurooppalaista maksujärjestelmää. Syksyllä korttimaksuasetus on jälleen tarkastelussa, ja siihen voisi saada parannuksia, Erävalo kertoo.
Esa Erävalo olisi valmis jatkamaan työtään mepin assistenttina. Hän työskenteli viiden vuoden ajan Sari Essayah’n toimistossa Euroopan parlamentissa. Nyt hän on itse ehdolla eurovaaleissa.
– Haluaisin jatkaa työtäni, Erävalo tunnustaa.
– Paransimme silloin eurooppalaista maksujärjestelmää. Saimme esimerkiksi korttimaksujen hinnat edullisemmiksi kaupoille, Erävalo kertoo.
Syksyllä korttimaksuasetus on tulossa uuteen tarkasteluun.
– Silloin siihen voidaan saada lisää parannuksia.
Mitä muuta pitäisi saada lisää irti EU:sta?
– Tutkimusyhteistyössä olisi tärkeää investoida tutkimuslaitteisiin, jotka ovat liian kalliita yksittäisille maille, kuten uudet supertietokoneet. Ja on lisättävä yhteistyötä sen sijaan että tehtäisiin päällekkäistä tutkimusta.
Tehoja saataisiin enemmän irti syventämällä EU:ssa keskinäistä tutkimusyhteistyötä, mutta myös sisämarkkinoita. – Esa Erävalo, eurovaaliehdokas 66
– Tehoja saataisiin enemmän irti syventämällä keskinäistä tutkimusyhteistyötä, mutta myös sisämarkkinoita, Erävalo toteaa.
Ilmastoahdistus vaivaa yhä suurempaa osaa suomalaisia. Kevään eduskuntavaaleissa ilmastonmuutoksen torjuminen sekä ympäristöasiat nousivat keskusteluissa yhdeksi tärkeäksi aiheeksi.
Millaista yhteistä ilmastopolitiikkaa EU:ssa pitäisi toteuttaa, Esa Erävalo?
– EU:n on toteutettava ilmastopolitiikkaa, joka tehokkaimmin vähentää päästöjä.
Siinä on kuitenkin Erävalon mukaan monta yhteen kietoutuvaa osaa.
– On lisättävä panostuksia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan, jotta saamme läpimurtoja ilmasto- ja ympäristöystävällisessä tekniikassa ja tuotannossa.
– Myös on lisättävä apua Afrikan metsittämiseen, uusiutuvan energian käytön lisäämiseen ja työpaikkojen luomiseen Afrikan maaseudulle.
– On pidettävä huolta EU-maiden kilpailukyvystä niin, että tuotanto ei siirry enemmän saastuttaviin maihin.
On pidettävä huolta EU-maiden kilpailukyvystä niin, että tuotanto ei siirry enemmän saastuttaviin maihin. – KD:n eurovaaliehdokas Esa Erävalo, vaalinumero 66
Erävalo muistuttaa, että myös maahanmuuttopolitiikassa pitäisi olla yhteisiä asioita koko EU:n tasolla.
– Maahanmuuttopolitiikassa on siirryttävä kohti järjestelmää, jossa eniten apua tarvitsevat pakolaiset otetaan suoraan pakolaisleireiltä ja jäsenmaat kasvattavat pakolaiskiintiöitään.
Miten toteuttaisit brexitin jälkihoidon?
– Brexit-neuvotteluja pitää jatkaa, niin että Ison-Britannian kanssa saadaan reilu ja toimiva kauppasopimus ja kauppa voi jatkua sujuvasti, vaikka tullit tulisivatkin väliin.
Erävalo olettaa brexitin aiheuttavan jonkinlaista taantumaa.
– Se pitää ottaa vastaan niin kuin taantumat yleensäkin: lisäämällä hiukan elvytystä, Erävalo sanoo.
Mikä on tärkein oma eurovaaliteemasi?
– Liittovaltiokehityksen torjuminen ja sisämarkkinoiden kehittäminen. Talous- ja rahaliitto EMU:n syventäminen yhteisvastuun ja tulonsiirtojen suuntaan on torjuttava.
– Sisämarkkinoita on vastaavasti avattava poistamalla teknisiä kaupan esteitä
Kuka on arvostasi nykyinen eurooppalainen poliitikko?
Angela Merkel. Hän on luotsannut Saksan EU-politiikkaa menestyksellisesti.
Esa Erävalo – eurovaaleissa numerolla 66
• 66-vuotias
• asuu Lohjalla
• naimisissa, neljä lasta, kolme lastenlasta
• Ph.D. (tekniikan tohtorin tutkinto Intiassa), diplomi-insinööri, BA.(Div.) (katolisen teologian kandidaatti)
• työskenteli 30 vuoden ajan Kristillisdemokraateissa; lehden päätoimittajana, poliittisena sihteerinä ja mepin toimistossa
• Ajatushautomo Kompassi ry:n hallituksen jäsen ja kirjojen toimittaja
• harrastaa ikämiesjalkapalloa FCLohjassa ja taidemaalausta Avoimessa taidekoulussa