Sari Essayah kriittisenä – ”Onko soteuudistus jäämässä jälleen poliittisten tavoitteiden jalkoihin?”

23.5.2019 klo 15:58 Politiikka Kristiina Kunnas

Näyttää siltä, että vaikka edellinen oppositio oli puheenjohtaja Rinteen johdolla oli vastustamassa 18 maakunnan mallia, se olisi nyt suostumassa siihen.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen hallintomallista on löydetty ratkaisu Säätytalolla, kertoo hallitusta muodostava SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Rinteen mukaan soteuudistusta on tarkoitus lähteä rakentamaan 18 itsehallinnollisen maakunnan varaan.

Kun perusratkaisu näin ollaan niittaamassa 18 maakuntaan, niin Twitterissä nähtiin jo kuitti, että ”tämän jälkeen Kepu ei lähden kilon paloinakaan Säätytalolta.”

Sotepalvelujen järjestämisvastuu annetaan maakunnille. Samoin pelastustoiminta ja ensihoito tulevat maakuntien vastuulle. Vielä on sopimatta se, voivatko kunnat jatkossakin tuottaa palveluja.

– Edessä ovat siis myös maakuntavaalit, sillä maakuntien päättäjät valitaan suorilla vaaleilla, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah toteaa.

Essayah on peräti hämmästynyt Säätytalolta tulleista uutisista.

– Vaikuttaa siltä, että periaatteessa soteuudistus olisi pitkälti menossa sitä rataa, jota Rinne oppositiossa juuri vastusti viime kaudella. Lupaus parlamentaarisesta valmistelusta perusratkaisun osalta lensi romukoppaan välittömästi.

Tämä kyllä pistää pohtimaan, antaako Keskusta nyt periksi verojen korotuksille ja lisävelkaantumiselle, jotta saa tämän 18 maakunnan mallin. – Sari Essayah, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja

– Ainoastaan tämä Kokoomuksen ajama valinnanvapausmalli on jäämässä siitä pois. Monialaiset palvelut eli niin sanottu Maku kakkonen selvitetään sekin.

Essayah pohtii, miten tämä kaikki rahoitetaan.

– Tuleeko tässä vielä maakuntavero? Kaikkein vaikeimpaan palaan halutaan sitten parlamentaarinen valmistelu. Koko mallin ongelmathan liittyivät myös rahoitukseen eli säästötavoitteisiin, Essayah muistuttaa.

Vaikuttaa siltä niin kuin Keskusta johtaisi koko orkesteria Säätytalossa. Onko näin, Sari Essayah?

– Kun koko kokonaisuutta ei tiedä, tämä kyllä pistää pohtimaan, antaako Keskusta nyt periksi verojen korotuksille ja lisävelkaantumiselle, jotta saa tämän 18 maakunnan mallin, Sari Essayah vastaa.

Pääkaupunkiseudun asema ja malli soteuudistuksessa on sovittu ratkaistavaksi erillisenä.

 

Ylös