Yksityinen kulutus piiputti ja talous kasvoi vain reilun prosentin alkuvuonna – synkkiä uutisia hallitusneuvottelupöytiin

29.5.2019 klo 11:05 Kotimaa KD Lehti

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kansantalouden kasvu alittaa selkeästi sen tason, minkä sen odotettiin olevan.

Yksityisen kulutuksen hiipuminen painoi Suomen talouden alkuvuoden kasvun selvästi ennakoitua heikommaksi. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan työpäiväkorjattu bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 1,2 prosenttia vuodentakaisesta.
Kasvua edelliseltä neljännekseltä oli 0,2 prosenttia, kun hintojen muutosten vaikutukset on poistettu.

Tilastokeskus ennusti aiemmin toukokuussa alkuvuoden talouskasvun olevan 2,2 prosenttia. Nyt saatujen ennakkotietojen mukaan toteutunut kasvu olisi kuitenkin ollut prosenttiyksikön heikompi.

– Iso selittävä tekijä näyttäisi olevan yksityinen kulutus, joka suorastaan supistui viime vuoden lopusta ja vuodentakaisesta, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo STT:lle.

Yksityinen kulutus pieneni tammi-maaliskuussa 1,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 0,6 prosenttia vuotta aiemmasta tilanteesta. Kuoppamäki arvioi, että muun muassa autokaupan ja vähittäiskaupan kehityskäyrät näyttävät laskevilta.

Valtiovarainministeriö ennusti huhtikuussa julkaisemassaan talouskatsauksessa, että yksityisen kulutuksen kasvu jatkuu vahvana tänä vuonna. Alkuvuonna yksityinen kulutus kuitenkin pieneni.

– Kotitaloudet ovat olleet aavistuksen varovaisia. Tiedetään, että työllisyystilanne on ollut kohtuullisen hyvä, ansiotaso on noussut ensimmäisellä neljänneksellä 2,5 prosenttia ja kotitalouksien ostovoima on sitä kautta ollut hyvässä nousussa.

Tilastokeskuksen luvut ovat ennakkotietoja, jotka tarkentuvat myöhemmin.

Hallitusohjelmaa rakennetaan ”normaalin kasvun olosuhteisiin”

Hallitusneuvotteluja vetävä Sosialidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti eilen, että tuleva hallitus lisää pysyviä menoja noin 1,2 miljardilla eurolla. Rinteen mukaan menolisäykset saadaan katettua työllisyystoimilla, veroelementeillä ja uudelleenkohdennuksilla.

Rinne sanoi, että normaalin kasvun olosuhteissa lisävelkaa ei tule. Lisäksi jos talouskasvu jatkuu normaalina, päästään Rinteen mukaan 75 prosentin työllisyysasteeseen tällä hallituskaudella.

– Kyllä voi sanoa, että tämä on lunta tupaan. Kansantalouden kasvu alittaa selkeästi sen tason, minkä kasvun on ajateltu olevan, Dansken Kuoppamäki sanoo.

Valtiovarainministeriö ennusti huhtikuussa julkaisemassaan talouskatsauksessa, että yksityisen kulutuksen kasvu jatkuu vahvana tänä vuonna. Alkuvuonna yksityinen kulutus kuitenkin pieneni.

– Tämä korostaa, että hallitusneuvotteluissa täytyy pitää huolta yksityisestä kulutuksesta, Kuoppamäki sanoo.

Lähde: STT–Mika-Matti Taskinen

 

Ylös