Ville Heikkilä Teuvan kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi – ”Sinne lähdetään, missä miestä tarvitaan”

4.6.2019 klo 15:32 Politiikka Kristiina Kunnas

– Suvussa ja perhekunnassa on aina oltu yhteiskunnallisia vaikuttajia, sanoo Teuvan kunnanvaltuuston tuore puheenjohtaja Ville Heikkilä, 33.

Kristillisdemokraatit ja Kokoomus muodostavat Teuvalla yhteisen valtuustoryhmän.

– Meidän ryhmälle tuli valtuuston puheenjohtajan paikka 2017, KD-valtuutettu Ville Heikkilä kertoo.

Puheenjohtaja ei pystynyt työesteiden vuoksi jatkamaan tehtävässä. Yhteinen ryhmä katsoi, että Heikkilä oli siihen sopiva.

– Minulla on sellainen elämäntilanne, ettei estettä ollut. Periaatteena on muutenkin, että siellä, missä miestä tarvitaan, sinne lähdetään, Heikkilä toteaa.

Hän kertoo olevansa pesunkestävä työmies. Hän työskentelee Trailer Rigg -yrityksessä, joka tuottaa elementtejä autojen ja rekkojen koreihin.

– Työkuormitusta puretaan monenmoisella urheilulla.

Perheeseen kuuluu kolme lasta.

– Nuorin poika juuri tänään täyttää neljä. Toinen poika on kuusivuotias, ja tyttö suoritti juuri ensimmäisen luokan.

– Kyllä tässä täytyy katsoa, miten aikansa jakaa, kolmen lapsen isä ja tuore kunnanvaltuuston puheenjohtaja sanoo.

Sellainen tahtotila oli kuitenkin koko valtuustolla pari vuotta sitten uudelle kaudelle lähdettäessä, että haluamme säilyä itsenäsenä.

Heikkilä liittyi Krisitllisdemokraatteihin nuorena miehenä. Silloista puheenjohtajaa Päivi Räsästä vastaan käytiin ajojahtia.

– Meidän suvussa ja perhekunnassa on aina oltu aktiivisesti yhteiskunnallisia vaikuttajia, Heikkilä kertoo.

Hän tuli valituksi kunnanvaltuustoon kuntavaaleissa 2012, ensi yrittämällä.

Teuvan 5 200 asukkaan kunta painii talousvaikeuksien kanssa.

– Kriisikunta olemme. Taloudelliset haasteet ovat kovat, ja olemme muuttotappiokunta. Olemme saaneet pidettyä pään pinnan yläpuolella, Heikkilä kertoo.

– Työttömyysasteemme on matala, ja täällä on paljon yrittäjyyttä.

– Olemme saaneet selvitettyä sellaiset säästötoimenpiteet valtiovarainministeriölle, että olemme välttyneet kuntien pakkoliitokselta.

– Mutta taloudellinen paine on niin kova, että kipeitäkin säästöjä on jouduttu tekemään, ja ne ovat vaikuttaneet kuntalaisten palveluihin. Sellainen tahtotila oli kuitenkin koko valtuustolla pari vuotta sitten uudelle kaudelle lähdettäessä, että haluamme säilyä itsenäsenä.

– Siksi olemme saaneet sovittua yksimieliset säästötoimenpiteet. Eikä meidän Kokoomus-KD-ryhmässä ole sellaista ajatusta, että Keskusta vastaan muu maailma. Yritämme saada sovittua asiat hyvässä yhteistyössä.

 

Teuvan kunnanvaltuusto

• keskusta 11
• kokoomus 7
• vasemmistoliitto 4
• sdp 2
• ps 2
• kd 1

Ville Heikkilä, Teuvan kunnanvaltuuston tuore puheenjohtaja.

 

Ylös