Eduskunta äänesti Antti Rinteen uudeksi pääministeriksi

6.6.2019 klo 12:59 Uutiset Samuli Rissanen

Eduskunta on äänestänyt Suomen uudeksi pääministeriksi Antti Rinteen. Hän sai 111 jaa-ääntä. Vastaan äänesti 74. Tyhjiä ääniä ei annettu. Poissa oli 14 kansanedustajaa.

Pääministeriksi äänestetty Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne, 56, on toiminut aiemmin valtiovarainministerinä. Hän on toisen kauden kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä.

Suomeen on tulossa naisenemmistöinen hallitus, sillä tänään nimitettävistä ministereistä naisia on 11 ja miehiä kahdeksan. Ensikertalaisia ministereinä on 11.

Presidentti Sauli Niinistö nimittää Rinteen hallituksen myöhemmin tänään.
Päivä jatkuu niin, että presidentti myöntää ensin eron Juha Sipilän hallitukselle ja nimittää sen jälkeen uuden pääministerin hallituksen.

Tämän jälkeen on vuorossa valtioneuvoston järjestäytymisistunto. Uusien ministerien on vannottava virkavala tai annettava virkavakuutus sekä annettava tuomarinvakuutus ennen tehtävään ryhtymistään.

Suomeen on tulossa naisenemmistöinen hallitus, sillä tänään nimitettävistä ministereistä naisia on 11 ja miehiä kahdeksan. Ensikertalaisia ministereinä on 11.

Hallituksen enemmistö naisia ja ensikertalaisia

Uuden hallituksen loputkin ministerit ratkesivat eilen keskiviikkona, kun keskusta ja vasemmistoliitto nimesivät ministerinsä Rinteen hallitukseen.

Suurin puolue SDP saa uuteen hallitukseen seitsemän ministeriä. Keskusta saa viisi, vihreät kolme, vasemmistoliitto kaksi ja RKP kaksi ministerinpaikkaa.

Keskusta valitsi valtiovarainministeriksi Mika Lintilän, elinkeinoministeriksi Katri Kulmunin, maa- ja metsätalousministeriksi Jari Lepän, puolustusministeriksi Antti Kaikkosen sekä tiede- ja kulttuuriministeriksi Annika Saarikon. Hanna Kosonen sijaistaa Saarikkoa tiede- ja kulttuuriministerinä tämän äitiysloman ajan.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ryhtyy opetusministeriksi. Aino-Kaisa Pekonen ja Hanna Sarkkinen jakavat sosiaali- ja terveysministerin salkun puoliksi niin, että Pekonen hoitaa pestiä ensimmäiset kaksi vuotta.

Suomeen on tulossa naisenemmistöinen hallitus, sillä tänään nimitettävistä ministereistä naisia on 11 ja miehiä kahdeksan. Ensikertalaisia ministereinä on 11.

Ylös