Hannu Lehto on Askolan ensimmäinen kristillisdemokraatti-valtuutettu

12.6.2019 klo 15:14 Politiikka Kristiina Kunnas

Askolan ensimmäinen Kristillisdemokraattien kunnanvaltuutettu Hannu Lehto osallistui Porvoon kaupungintalon hartauteen ja suvivirteen keskiviikkoaamuna.

Rukousaamiainen politiikan päättäjien puolesta keräsi keskiviikkoaamuna Porvoon kaupungintalolle ja läheisen kahvilan juhlatilaan joukon pastoreita, tukijoita ja valtuutettuja.

Kunnanvaltuutettu ja kiinteistönhoitaja Hannu Lehto saapui naapurikunnasta Askolasta.

– Meilläkin on tänään valtuustonkokous. Arvostan sitä, että pastorit ja tukijat rukoilevat meidän päättäjien puolesta, Lehto kertoo.

Arvostan sitä, että pastorit ja tukijat rukoilevat meidän päättäjien puolesta. – Askolan KD-valtuutettu Hannu Lehto

Hän nousi valtuustoon kevään 2017 vaaleissa. Lehdon vaalilauseena oli Loppuun saakka periaatteista luopumatta.

Lehdolla oli mainio esittely itsestään vaalikampanjassaan. Pohjoisen poika kutsui itseään elämän kiertopolun kulkijaksi.

– Tutuksi on tullut maanviljelijän vuoroton työ, merimiehen vahtivuorotyö, YK-sotilaan rauhanturvatyö, pankkiiriliikkeen arvopaperityö, koulumaailman kiinteistönhoitotyö, kuusihenkisen perheen isäntyö sekä yhteiskunnan byrokratian rattaisiin jääneenä taistelu tuulimyllyjä vastaan.

Noilla kokemuksilla Lehdon tavoitteena oli Askolan kuntalaisten eteen tehtävä valtuustotyö. Maaliin päästiin, ja Lehto nousi valtuustoon ensimmäisenä kristillisdemokraattina.

 

 

Ylös