Kultaranta-keskusteluissa puidaan Euroopan muutosta – päävieraana Saksan liittopresidentti Steinmeier

13.6.2019 klo 11:54 Politiikka Kristiina Kunnas

Presidentti Niinistön aloittama perinne jatkuu, kun valtakunnan vaikuttajat ja asiantuntijat kokoontuvat jälleen Kultaranta-keskusteluihin Naantaliin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi Kultaranta-keskustelut 16.–17. kesäkuuta presidentin kesäasunnon komeassa maisemassa.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelutapahtuman otsikkona on tällä kertaa Maailma murroksessa – mihin menee Eurooppa, miten pärjää Suomi?

Kultaranta-keskustelujen ajankohdaksi on vakiintunut kesäkuun puoliväli. Nyt tapahtuma alkaa sunnuntai-iltana 16. kesäkuuta presidentti Niinistön ja Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeierin puheenvuoroilla ja keskustelulla Euroopan tulevaisuudesta.

Kaksipäiväinen keskustelutilaisuus on alkanut presidentti Niinistön aloitteesta. Seitsemättä kertaa järjestettävään tilaisuuteen kutsutaan noin sata asiantuntijaa ja vaikuttajaa yhteiskunnan eri osa-alueilta.

Maanantaina 17. kesäkuuta käydään kaksi julkista keskustelua. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah on kutsuvieraana tapahtumassa.

Kaksipäiväinen keskustelutilaisuus on alkanut presidentti Niinistön aloitteesta. Seitsemättä kertaa järjestettävään tilaisuuteen kutsutaan noin sata asiantuntijaa ja vaikuttajaa yhteiskunnan eri osa-alueilta.

Yleisradio välittää tapahtuman pääkeskustelut suorana lähetyksenä. Sunnuntai-illan keskustelu lähetetään Yle Areenassa ja maanantain keskustelut sekä Yle TV1 -kanavalla että Yle Areenassa.

Lars Sonckin jylhää arkkitehtuuria. Sonckin muihin tunnetuihin töihin kuuluvat Tampereen tuomiokirkko sekä Kallion ja Agricolan kirkot Helsingissä, ja Jean Sibeliuksen koti Ainola Järvenpäässä. (Kuva TPK)

 

Lars Sonckin piirtämä graniittilinna yli sadan vuoden takaa

Kultarannan tila oli pakkohuutokaupattavana vuonna 1906 ja sen osti maanviljelysneuvos Alfred Kordelin. Hän rakennutti graniittilinnan vuosina 1914–1916, omaksi kesähuvilakseen. 19-huoneisen linnan suunnitteli arkkitehti Lars Sonck.

Alfred Kordelin ehti viettää uudessa huvilassaan vain muutaman kesän ennen murhaansa vuonna 1917. Kordelinin kuoltua Kultaranta lahjoitettiin Turun Suomalaiselle Yliopistoseuralle. Vuonna 1922 rakennus ja sen tontti siirtyivät Suomen valtion omistukseen silloisen eduskunnan päätettyä käyttää Kultarantaa tasavallan presidentin kesäasuntona.

Lähde: Wikipedia
Ylös