KD:n varapuheenjohtajakisa: Sonja Falk 10 vuotta valtakunnanpolitiikan ytimessä

24.8.2019 klo 09:13 Politiikka Kristiina Kunnas

Sonja Falkin kädenjälki näkyy vahvasti KD:n poliittisissa ohjelmissa.

Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus työstä valtakunnanpolitiikan ytimessä. Olen toiminut eduskuntaryhmän pääsihteerinä, ministerin erityisavustajana ja niin sanottuna hallitusryhmyrinä, eli ministeriryhmän erityisavustajana. Sisäministerin erityisavustajana vastasin maahanmuuttopolitiikasta. Kädenjälkeni näkyy vahvasti KD:n poliittisissa ohjelmissa. Olen Hämeen piirin varakansanedustaja ja Lahden kaupunginhallituksen ja Päijät-Hämeen maakuntahallituksen jäsen. Minua pidetään kokeneena neuvottelijana ja asiaosaajana.

Olen 42-vuotias kolmen lapsen äiti Lahdesta. Esikoispoikani on erityislapsi, eli minulla on monipuolista tuntemusta lapsiperheiden arjesta. Toimin lapsi- ja perhepolitiikan erityisasiantuntijana Lastensuojelun Keskusliitossa. (Lisätietoja: www.sonjafalk.fi)

Yhteishengestä:

Yhteishenkeä parantaa parhaiten se, että aktiivit näkevät puolueen menestyvän ja kehittyvän. Tärkeintä on, että kentän aktiiveille itselleen annetaan mahdollisuuksia hyödyntää osaamistaan päätöksenteossa. Näin saamme puolueelle arvokasta kokemusta ja hyviä käytäntöjä jaettavaksi. Puolue on yhtä kuin siihen kuuluvat ja sitä äänestävät ihmiset, joita on tarpeen saada huomattavasti lisää. Kasvuun tarvitaan myös erilaisuuden ja muutoksen sietämistä.

Tahdon toimia sen eteen, että nostamme seuraavissa vaaleissa nuoria ja työikäisiä yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi.

Omista vahvuuksistaan:
Toisin vahvaa politiikan tuntemusta yhteiskunnan kaikilta tasoilta. Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus työstä valtakunnanpolitiikan ytimessä. Kuntavaalien ja mahdollisten maakuntavaalien lähestyessä puoluejohtoon tarvitaan ymmärrystä paikallispolitiikasta.

Poikkeuksellisen vahvaa osaamista minulla on maahanmuutto-, sivistys- sekä sosiaali- ja terveyspolitiikasta. Talouspoliittinen osaamiseni on myös verrattain vahvaa. Työni puolesta selvitän, miten yhteiskunnan resurssien vaikuttavuutta lisätään, eli miten samalla rahalla saataisiin enemmän hyvinvointia ihmisille. Olen vahvasti verkostoitunut suomalaiseen puoluekenttään. Johtamistaitojani kartoittavassa henkilöarviossa on todettu, että minulla on erityisen vahvat kyvyt strategisen johtamiseen ja muutoksen johtamiseen.

Tulevaisuudesta:

Vanhoilla urillaan KD ei jatka kauaa enää eduskuntapuolueena. Olen tyytymätön nykyiseen tilanteeseen ja kevään vaalien lopputulokseen. Tahdon toimia sen eteen, että nostamme seuraavissa vaaleissa nuoria ja työikäisiä yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi. Ei vain ehdokkaiksi, vaan valtuustoihin ja eduskuntaan. Se vaatii kykyjen etsimistä, toistemme kehumista sekä nuorten kannustamista pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen oman poliittisen uran rakentamiseen.

Pidän eurooppalaista EPP-puoluetta oikeana viiteryhmänä meille, tietyin kansallisin painotuksin.

 

Vastaukset kokonaisuudessaan: kd.fi
[email protected], puh 050 530 4137
Ylös