Sairastuminen pysäytti ja vahvisti-Sari Essayah palasi omiensa joukkoon KD:n puoluekokouksessa Oulussa
24.8.2019 klo 13:07 Politiikka Samuli Rissanen
Sari Essayah palasi julkisuuteen ja omiensa joukkoon Oulun kauppakeskus Valkeassa tänään. Essayah'n taustalla kisaavat varapuheenjohtajuuksista kansanedustajat Peter Östman ja Sari Tanus. (Kuva:Samuli Rissanen)
Kristillisdemokraatit viettävät parhaillaan 33.puoluekokoustaan Oulussa. Puheenjohtaja Sari Essayah palasi omiensa joukkoon sairauslomaltaan ja on ehdolla jatkokaudelle.
Rintasyöpään sairastuminen pysäytti Sari Essayah’n ja hänen läheistensä elämän hetkeksi ja vaiensi elokuun alussa syksyn ensimmäisen puoluehallituksen kokouksen.
– Kokous hiljeni ilmoitukseni jälkeen. Tuli se hetki, jolloin nuppineulan tipahtamisen olisi voinut kuulla, Essayah kertoi kolmen viikon takaisista tunnelmista.
Puheet olivat vähissä, mutta yhteinen rukous tuntui ja vaikutti. Ilmassa oli välittämistä ja yhteyden tuntua, jota Essayah kuvasi vuolaasti ensimmäisessä julkisessa esiintymisessään sairauslomansa jälkeen kauppakeskus Valkeassa Oulussa.
Essayah’n taustalla on virinnyt kova kisa puolueen varapuheenjohtajuuksista. Mukana on kaikkiaan kymmenen ehdokasta, jotka edustavat laajasti puolueen kärkeä.
Alkuviikolla Essayah kertoi lähtevänsä mukaan puheenjohtajakisaan. Päätös ei ollut itsestäänselvyys, sillä syöpädiagnoosi sai hänet pohtimaan jatkoaan puoleen puheenjohtajana. Sairaus kuitenkin havaittiin alkuvaihessa, syöpä saatiin poistettua eikä se ehtinyt levitä.
Essayah’n päätös jatkokaudesta puolueen puheenjohtajana muodostui lopulta monen tekijän yhteissummasta.
Hän kertoo saaneensa puolueväeltä runsaasti vetoomuksia jatkaa ja tuhansittain viestejä.
– Olen sairauslomani aikana saanut tuhansia rohkaisevia ja kannustavia viestejä, myös aivan tuntemattomilta ihmisiltä, ja tiedän suuren joukon ihmisiä rukoilleen puolestani. Lämmin kiitos kaikesta tuesta, Essayah kiittää.
Essayahin tarkoituksena on niin ikään palata eduskuntatyöhön suunnitellusti istuntokauden alussa syyskuussa.
Essayah’n taustalla on virinnyt kova kisa puolueen varapuheenjohtajuuksista. Mukana on kaikkiaan kymmenen ehdokasta, jotka edustavat laajasti puolueen kärkeä.
Kansanedustajista Peter Östman sekä varapuheenjohtajana jo neljä vuotta vaikuttanut Sari Tanus ovat niin ikään ehdolla puolueen varapuheenjohtajiksi.
Sunnuntaina puoluekokouksessa käydään poliittista keskustelua aikaisempien katsausten pohjalta sekä valitaan puoluevaltuusto.
Puoluevaltuuston puheenjohtajakisaan on toistaiseksi ilmoittautunut tehtävää nykyisin hoitava Aki Ruotsala.