Uramon koulu Riihimäellä edustaa rakentamisen nykyaikaa – Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä tutustui upouuteen kouluun

2.9.2019 klo 09:00 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä tutustui Riihimäen Uramon koulun ultramoderniin oppimisympäristöön.

Upouudet tilat ja loppukesän aurinkoinen Riihimäki vastaanottivat Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän kesäkokouksen väen Uramon koululle.

Rehtori Jyrki Mutta jakaa vierailijoille siniset pussukat kenkien päälle laitettavaksi.

– Olemme sukkakoulu, hän naurahtaa, jalassaan sisäkengät.

Mutta kertoo, että koulutyö päästiin aloittamaan 13. elokuuta kuuden vuoden väistötila-evakkotaipaleen jälkeen. Päiväkodin toiminta aloitettiin jo hiukan koulua aiemmin.

Uramon koulu- ja päiväkotikiinteistö valmistui kesäksi. Rakentaminen alkoi heinäkuussa 2017. Pääurakoitsija oli Jatke Oy.

Tila suunniteltiin alusta lähtien sekä monikäyttöiseksi että avoimeksi oppimisympäristöksi. Yhteensä lapsia mahtuisi kouluun 500, joista 75 päiväkotiin. Keskellä koulua on avoin ja avara ruokala, jossa Riihimäen kaupunginvaltuusto aloittaa kokouksensa syyskuun alussa. Kristillisdemokraattisesta valtuustoryhmästä kouluvierailuun osallistuivat kansanedustaja Päivi Räsänen ja hallintopäällikkö Ismo Portin.

Rehtori Jyrki Mutta esittelemässä Uramon koulua Kristillisdemokraattiselle eduskuntaryhmälle. Vasemmalta Mutta, puoluesihteeri Asmo Maanselkä ja kansanedustajat Päivi Räsänen, Sari Tanus, Antero Laukkanen, Peter Östman ja Sari Essayah. (Kuva Samuli Rissanen)

Suuren ruokala-aula-tilan helmenä on kattoikkuna, joka valaisee portaat ja tuo tilaan jylhyyttä. Ja kun sentään ollaan Suomen Lasimuseon kaupungissa, on valoaukkoon tulossa syyskuun alussa Helmi Remeksen lasitaideteos Kaste.

Jyrki Muttan mielestä Suomessa höyrähdettiin jopa liikaa avokonttoreihin.

– Avoimuuden lisäksi tarvitaan myös suljettavia tiloja, rauhallisia, pienempiä yksiköitä, hän sanoo.

– Avoin tila on hyvä, jos opettajia on valtavasti, rehtori Mutta toteaa.

– Mutta kun lapset ovat erilaisia, niin miten kaikki tilatkaan voisivat olla samanlaisia, hän jatkaa.

Mutta näyttää, miten eri tiloista saadaan kätevästi muokattua eri kokoisia oppimis- ja keskittymispaikkoja.

Vierailijat pääsevät näkemään myös päiväkotitilat. On puolipäivä, ja kaappisängyt on jo avattu odottamaan nukkujia. Kaikki on uutta, ehjää, hienoa, houkuttelevaa.

– Oliskos meillekin omat kaappisängyt, kansanedustaja Antero Laukkanen lohkaisee.

Oliskos meillekin omat kaappisängyt? – kansanedustaja Antero Laukkanen

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Minna Tienhaara kertoo, että lapset ovat äkkiä tottuneet uusiin tiloihin ja virikkeisiin, jotka myös aikuisten mielestä ovat värikkäitä, mielenkiintoisia ja kauniita.

Vanha koulu purettiin uuden tieltä. Jotain on kuitenkin jäljellä. Nina Ternon veistos Sirkusratsastaja (1970) tarkkailee edelleen koulutietään käyviä.

Pienet jalat näkyvät pöydän alta, kun päiväkodin ryhmä ruokailee. Samaan monitoimitilaan saapuvat kaupunginvaltuutetut kokoukseensa syyskuusta lähtien. (Kuva Samuli Rissanen)

Uramon päiväkodin herkulliset kaappisängyt saivat kansanedustaja Antero Laukkasen haikailemaan päiväunipaikkaa. (Kuva Samuli Rissanen)

”Robotiikkaa päiväkodista korkeakouluopiskeluun”

Riihimäen sivitysjohtaja Esa Santakallio kulkee kierroksen kansanedustajien mukana.

Santakallio tunnetaan robotiikan opetuksen puolestapuhujana.

– Olen tästä talosta tosi ylpeä, hän sanoo.

Sivistysjohtaja Santakallion tavoitteena on, että Riihimäellä tarjotaan robotiikan opetusta tulevaisuudessa kaikille pikkulapsista korkeakouluopiskelijoihin. Myös Uramon koulussa on robotiikan luokka. Tosin osa välineistä on vielä matkalla ja saapuu koululaisten käytettäväksi myöhemmin.

– Olemme hakeneet  lukiolle robotiikan opetuksen erityistehtävää, Santakallio kertoo.

Santakallio haaveilee Riihimäelle omaa robotiikkaan ja esineiden internetin kampusaluetta.

– Riihimäellä on ollut rohkeutta lähteä systemaattisesti tarjoamaan tätä opetusta kaikille oppilaille, tytöille ja pojille kaikissa kouluissa.

Santakallion mielestä tekoälyn ja robotisaation toimimisen ymmärtäminen on tärkeää.

– Ellei sitä käsitä, ei voi käsittää ympäröivää maailmaakaan.

 

Uramon koulun ”kaikkein pyhimmässä” eli opettajien tilassa Riihimäen sivistysjohtaja, robotiikan opetuksen innokas puolestapuhuja Esa Santakallio sekä Riihimäen Kristillisdemokraattien valtuustoryhmästä Päivi Räsänen ja Ismo Portin. (Kuva Samuli Rissanen)

Ylös