– Oikeustajuun ei mahdu, että valtionyhtiön johtamisesta saa enemmän palkkaa kuin valtion johtamisesta, Sari Essayah sanoo

4.9.2019 klo 15:24 Politiikka Samuli Rissanen

Kesätauoltaan palanneet kansanedustajat pitivät valtio-omisteisen Postin johdon palkkioita liian suurina. Kristillisdemokraattien kansanedustajat toivoivat muutosta palkitsemiseen ja ryhtiä valtion rooliin omistajana.

Postilain muutos kirvoitti tänään eduskunnassa kipakan keskustelun, jossa puntaroitiin Postin johdon palkitsemisjärjestelmää.

Postin johdon palkkioita pidettiin liian suurina yli puoluerajojen.

Edustajien sanansäilä vilisi kielteisiä merkityksiä kuten työehtosopimusshoppailu, ylimielisyys, ahneus, kohtuuttomuus ja luottamuksen rapautuminen.

Vyyhti oli valmis, kun Postin vuosikertomuksesta ilmeni, että Postin toimitusjohtajan Heikki Malisen palkat ja palkkiot kohosivat palitsemisjärjestelmän myötä 988 000 euroon viime vuonna.

Työntekijäpuolella puolestaan noin 700 ihmisen työehdot muuttuvat marraskuussa Postin paketti- ja verkkokauppaliiketoiminnassa, kun työntekijät siirretään Teollisuusliiton jakelua koskevan sopimuksen piiriin.

Samalla työntekijöiden kiinteä palkka putoaa nykyisestä. PAU:n mukaan työntekijöiden palkka alenee muutoksen takia keskimäärin 30 prosenttia ja enimmillään jopa 50 prosenttia.

Tällä hetkellä postilaisten keskiansiot ovat 2200 euroa kuukaudessa, kun Postin pääjohtajan palkka yltää 82 000 euroon kuukaudessa.

Kristillisdemokraattien mielissä valtionyhtiön johdon palkitseminen ja työntekijöiden ansioiden samanaikainen leikkaaminen aiheuttivat sovittamattoman ristiriidan.

– Kansalaisten oikeustajuun ei millään mahdu, että valtioyhtiön johtamisesta saa enemmän palkkaa kuin valtion johtamisesta, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo.

Postin johdon palkkiot ovat Essayah’n mukaan kohtuuttomia myös verrattuna muiden pörssiyhtiöiden vastaaviin palkkioihin.

Samalla palkitseminen näyttää nivoutuvan työntekijöiden palkkojen samanaikaiseen alentamiseen.

– Tämä on täysin käsittämätöntä ja väärin postilaisia kohtaan, jotka ovat tehneet pitkään työtään kiristyvien vaatimusten keskellä,

– Tämä on täysin käsittämätöntä ja väärin postilaisia kohtaan, jotka ovat tehneet pitkään työtään kiristyvien vaatimusten keskellä, että heidän palkkojaan alennetaan samalla kuin johdon palkkiot sen kuin vain kasvavat, hän muistutti.

Essayah kiitti ministeri Sirpa Paateroa ripeistä liikkeistä ja kannanotoista asiassa, mutta epäili, että uudistamisprosessissa kuluu aikaa.

– Tärkeintä on kuitenkin nyt, että kansalaisten luottamus saadaan palautettua niin, että Postia ohjataan oikeaan suuntaan, Essayah sanoo.

Peter Östman siteerasi presidentti Sauli Niinistön valtiopäivien avajaisissa vuonna 2014 pitämää puhetta, jossa tämä peräänkuulutti kohtuutta ja oikeudentajua johtavassa asemassa olevilta.

– Jos johto ei näytä esimerkkiä, ei sitä voi vaatia muiltakaan.

Östmanin mielestä Postin johdon toiminta on ollut ylimielistä ja hän piti ministerin puuttumista asiaan enemmän kuin tarpeellisena.

– Tulen seuraamaan tilannetta, että puheet myös muuttuvat teoiksi asti, Östman lupasi.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen mukaan perusongelma Postin kohdalla on, että valtion tuottotavoitteet ovat liian korkeat. Se aiheuttaa sen, että toimivan johdon on säästöjä etsiessään nyhdettävä tulos työntekijöiden selkänahasta.

– Jos yhtiön ei tarvitsisi maksaa valtiolle niin paljon osinkoa, joka oli 30 miljoonaa viime vuonna, ei tarvitsisi myöskään hakea kustannussäästöjä työntekijöiden palkkaa alentamalla, Räsänen sanoi.

Räsäsen mielestä nurinkurista on sekin, jos valtion johtaman yhtiön työntekijät joutuvat palkkojen leikkausten jälkeen turvautumaan valtion maksamiin sosiaalitukiin.

Ylös