Synkkenevä talous ja petetyt lupaukset

21.9.2019 klo 10:13 Kolumnit Sari Essayah

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ensimmäisen budjetin kasaaminen näyttää haparoivalta. Jo nyt on käynyt selväksi, että keskeiset vaalilupaukset, joilla hallituspuolueet ratsastivat valtaan, eivät toteudu.

Koulutuksen kunnianpalautus, johon vihreät lupasivat ”koulutusmiljardin”, on jäämässä parhaimmillaankin joihinkin kymmeniin miljooniin. Viime kaudella vielä uhottiin, etteivät vihreät istu hallituksessa, joka ei palauta koulutusleikkauksia täysimääräisenä.

Pääministeri Antti Rinne ja sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiuru puolestaan kiemurtelivat hoitajamitoituksen kanssa kyselytunnilla. Vielä keväällä hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin oli ”parin tunnin työ”; nyt rahaa ei tunnukaan löytyvän, minkä kirstunvartija ministeri Lintilä vielä luvuin varmisti. Puhumattakaan ”vappusatasista”, nopeista junayhteyksistä ja muista hamaan tulevaisuuteen siirtyvistä hankkeista. Retorinen kysymys kuuluu, kuinka paljon äänestäjiä saa vedättää päästäkseen valtaan.

Retorinen kysymys kuuluu, kuinka paljon äänestäjiä saa vedättää päästäkseen valtaan.

Sen sijaan hallitus suunnittelee veronkiristyksiä, erityisesti energian ja liikenteen osalta, ja kotitalousvähennyksen rajaamista, jotka tulevat heikentämään jo nyt hiipuvaa työllisyyskehitystä. Huolestuttavaa on, että valtion tuottavan omaisuuden myynti ei ole päätymässä tulevaisuusinvestointeihin, vaan  ”syömävelkaan” eli tavallisten kulujen katteeksi.

Kansainväliset taloussuhdanteet ovat jo kääntyneet laskuun, ja työmarkkinasyksystä on tulossa vaikea ja hallitsematon Brexit iskisi kipeästi vientivetoiseen Suomeen.

Nopeasti muuttuneissa suhdanteissa budjettiriihen momenttien välistä rahanjakautumista enemmän huolestuttaa nyt koko taloussuunnitelman pohjan pettäminen. Toiveajatteluun ei ole varaa, vaan hallituksen talouspolitiikan korjausliikkeet olisi syytä toteuttaa nyt. KD tulee sparraamaan hallitusta omalla vastuullisella ja oikeudenmukaisella vaihtoehdolla äänestäjän kuluttajasuojaa unohtamatta.

 

Ylös