Roosa nauha -keräys alkoi – Tavoitteena ylittää 2,5 miljoonan euron raja

24.9.2019 klo 12:37 Politiikka Kristiina Kunnas

Vuoden 2019 Roosa nauha -keräys alkaa tänään tiistaina 24. syyskuuta. Marraskuun alkuun jatkuvan keräyksen tavoitteena on saavuttaa peräti 2,5 miljoonaa euroa. Roosa nauhan tuotto on äärimmäisen tärkeä syövän tutkimuksen rahoitukselle.

Syöpäsäätiö on rahoittanut naisten syöpien tutkimusta yli yhdeksällä miljoonalla eurolla vuodesta 2005 lähtien. Tiistaina starttaava Roosa nauha -keräys haluaa lyödä aiemmat ennätykset ja kerätä 2,5 miljoonaa euroa – tai mieluummin vielä enemmän.

Keräyksen teemana on Näytä tunteesi.

– Itkekää, naurakaa, antakaa ilon ja itkun tulla, kehottaa Roosa nauhan suunnittelija Seela Sella.

Tuoreessa Roosa nauhassa kimaltavat hopeiset ilon ja surun pisarat. Neljä euroa maksava nauha on nyt myynnissä, ja niitä on tilattu myyntipisteisiin enemmän kuin koskaan ennen.

Tuoreessa Roosa nauhassa kimaltavat hopeiset ilon ja surun pisarat.

– Kyyneleet! huudahtaa Sella, joka kertoo käyneensä suunnittelutehtävänsä aikana läpi monien läheisten syöpätarinat.

– Osan olin jopa kätkenyt ja kieltäytynyt ajattelemasta. Nyt olen käynyt tunteita ja muistoja läpi.

Aamupäivällä Musiikkitalossa startannut kampanja marssitti esiin paitsi julkisuuden henkilöitä, jotka antavat tukensa kampanjalle, myös useita tutkijoita, jotka ovat saaneet merkittävää tukea Roosa nauhan tuotosta.

– Pitkäjänteinen tutkimus tarvitsee pitkäaikaisen rahoituksen, ja ne todella ovat tärkeimmät, sillä silloin tulee tuloksia, kannustaa apulaisprofessori Liisa Kauppi. Hänen tutkimusryhmänsä Helsingin yliopistossa kehittää ja tutkii yksilöllistä lääkehoitoa munasarjasyöpään. Ryhmä saa rahoitusta Roosa nauha -tuotosta.

Rintasyöpäkuukausi

Rintasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain noin 5 000 naista. 90 prosenttia rintasyöpäpotilaista on elossa viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta.

Rintasyöpään menehtyy vuosittain kuitenkin yli 900 naista, mikä on enemmän kuin mihinkään muuhun syöpään.

Lokakuu on kansainvälinen rintasyöpätietoisuuden kuukausi. Roosa nauha on sen symboli. Tavoitteena on kerätä rahaa syöpätutkimukselle. Sen merkitys on entistä suurempi, sillä yhteiskunnan tuki on vähentynyt rajusti viime vuosikymmeninä.

 

 

Ylös