Kahdeksan kansanedustajaa Peter Östmanin johdolla vaatii tuen katkaisemista YK:n järjestölle, joka levittää Israelin vastaista propagandaa

11.10.2019 klo 10:29 Politiikka Samuli Rissanen

YK:n järjestöä UNRWA:ta on vuosien aikana usealta eri taholta syytetty siitä, että sen ylläpitämissä kouluissa on oppilaille välitetty Israelin vastaista propagandaa, jossa yllytetään väkivaltaan.

Kansanedustaja Peter Östman ja seitsemän muuta kansanedustajaa vaatii hallitusta lopettamaan tukensa järjestölle.

Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Peter Östman vaatii seitsemän muun kansanedustajan kanssa hallitusta keskeyttämään Suomen tuen YK:n järjestölle, jonka työntekijät toistuvista huomautuksista huolimatta syyllistyvät vihapuheeseen ja julkisesti kehottavat lapsia ja aikuisia terroristiseen toimintaan.

Vähintään Suomen hallituksen pitäisi asettaa ehtoja UNRWA:n rahoituksen jatkamiselle, kansanedustajien esittämässä kirjallisessa kysymyksessä edellytetään.

Genevessä sijaitsevan UN Watch -järjestön viime viikolla julkaiseman raportin mukaan useat UNRWA:n työntekijät sosiaalisessa mediassa kiihottavat terrorismiin Israelia vastaan.

Järjestö on sallinut esimerkiksi Hamasin sijoittaa aseita ja raketteja kouluihinsa

Raportin mukaan esimerkiksi henkilö nimeltä Mohammed Al-Ajrami, joka toimii UNRWA:n
Gazan toimistossa varajohtajana, on julkaissut sosiaalisessa mediassa sisältöä, joka kannustaa palestiinalaislapsia ja -nuoria terrorismiin, ja opettajana toimiva Mudalalah Louz kannustaa kuvien
kautta Israelin valtion tuhoamiseen.

UNRWA:ta on ennenkin arvosteltu lepsusta suhtautumisesta vihapuhetta ja terrorismiin viittaavaa toimintaa kohtaan.

Järjestö on sallinut esimerkiksi Hamasin sijoittaa aseita ja raketteja kouluihinsa
vuonna 2014. UNRWA on myös YK:n tutkinnan alla liittyen syytöksiin järjestön johtotason henkilökunnan epäasiallisesta käyttäytymisestä, kuten virka-aseman väärinkäytöstä.

– Ei ole tiedossa, että yhtään UNRWA:n työntekijää olisi koskaan erotettu väkivaltaa ihannoivan ja siihen kehottavan puheen vuoksi, Östman kertoo.

Useat maat, kuten Belgia, Hollanti, Sveitsi ja Uusi Seelanti, ovat jo väliaikaisesti keskeyttäneet taloudellisen tuen UNRWA:lle raportin tultua julki.

United Nations Relief and Works Agency for Palestine Refugees in the Near East (UNRWA) on humanitaarinen järjestö, joka tarjoaa peruspalveluja ja suojelua noin 5,4 miljoonalle palestiinalaispakolaiselle Länsirannalla, Gazassa, Jordaniassa, Libanonissa ja Syyriassa.

Suomi rahoittaa ulkoministeriön kautta UNRWA:n toimintaa 5 miljoonalla eurolla vuosittain vuosina 2019—2022. Viimeisin rahoituspäätös on tehty 20.3.2019.

Ylös