Asmo Maanselkä: Konservatiivi.fi murtaa mielikuvia
18.10.2019 klo 09:25 Kolumnit Asmo Maanselkä
Miesverkoston julkinen ensiesiintyminen tapahtui varsin räväkästi. Rakensimme yhdessä Viljami Haaviston ja Jyri Sorian kanssa blogialustan, jonne KDläiset miehet ovat alkaneet kirjoittaa. Jo reilussa viikossa on tullut yli 10 000 sivuston katselua 4 000 eri käyttäjältä.
Miksi sitten nimi on konservatiivi.fi? No, se oli vapaana. Mutta eiväthän kristillisdemokraatit ole konservatiiveja, vai ovatko? Eduskuntaan kerääntyi 40 toimittajaa, jotka saivat vapaasti kysyä puolueiden sisäisistä asioista. Minulle esitetty ainoa kysymys oli: ”Miten harjoitatte uskontoa eduskuntaryhmän kokouksessa?” Kysyjää kiinnosti varmaan kuinka pitkät rukoukset ja virret suoritamme ennen asioiden käsittelyä. Samaa kuulee vaalikentiltä: ”En voi äänestää sinua, kun en edes kuulu kirkkoon.” Eräs henkilö oli loikkaamassa puolueeseen ja kysyi, pitääkö nyt sitten liittyä kirkkoon.
Olisimme aivan eri kannatusluvuilla, jos suomalainen peruskonservatiivi voisi meitä äänestää. Murretaan mielikuva meistä.
Ruotsin sisarpuolueen Ebba Busch Thorin menestystä selittää varmasti moni seikka. Yksi selitys on, että puolue on mennyt konservatiivisemmaksi, mutta ei arvokonservatiivisemmaksi. Puolueen on ruotsalaismediassa luonnehdittu kokoavan yhteen Ruotsin ”Trump-oikeistoa”, olevan oikeistossa Ruotsin kokoomusta ”oikeammalla” ja pitävän mielikuvissa paikkaa Ruotsidemokraattien ”kevytversiona”, mutta inhimillisempänä vaihtoehtona.
Konservatiivisuus ei tarkoita sosiaalipoliittista kovuutta. Konservatiivit saavat äänensä köyhältä ja unohdetulta maaseudulta. Se puolustaa juuri heitä, joista liberaalit eivät välitä. Konservatiivit pistävät hanttiin liberaalien hullutuksille. Konservatiivit puolustavat perinteitä ja sananvapautta. Olisimme aivan eri kannatusluvuilla, jos suomalainen peruskonservatiivi voisi meitä äänestää. Murretaan mielikuva meistä. Siksi meillä on konservatiivi.fi. Käyhän lukemassa.