Kuntien talousahdinko syvenee
19.10.2019 klo 09:25 Kolumnit Sari Essayah
Kuntatalous on kriisissä lähes joka puolella Suomea. Vaikeuksissa eivät ole totutusti vain pienet ja keskisuuret kunnat, vaan myös maakuntien keskuskaupungit ja kasvukeskukset Helsinkiä lukuun ottamatta. Alijäämät huitelevat kymmenissä miljoonissa, ja monissa kaupungeissa on aloitettu yt-neuvottelut. Uhan alla on myös sote-henkilöstöä tilanteessa, jossa ihmetellään, mistä hoitajia ylipäätään on tarkoitus saada hallituksen kaavailemaa sitovaa henkilöstömitoitusta toteuttamaan. Puhumattakaan siihen tarvittavan rahan puutteesta kunnissa.
Osa kuntien alijäämästä selittyy verokortti- ja tulorekisteriuudistuksella ja verotulojen niin sanotulla rytmihäiriöllä. Kokonaiskuva on synkkä. Sote-uudistuksen viivästyminen on sekoittanut kuntien pasmat. Siirtymistä ennakoineet ovat alibudjetoineet menonsa ja/tai epätoivon vimmalla investoineet omiin yksiköihin peläten – ihan syystä – maakuntauudistuksen vievän lähipalvelut.
Hallitus ei saa jättää kuntia ahdinkoon. Ei uusia velvoitteita, edes hoitajamitoitusta, kuntien harteille ilman riittäviä valtionosuuksia! Soten aikataulusta on tultava selko!
Meille KD:ssa kuntapolitiikka on ideologian ytimessä olevan lähipäätösperiaatteen puolustamista. Meille siis menestyvänä kuntapuolueena toimiminen on samalla tavalla arvopohjamme puolustamista kuin perhepolitiikka tai sosiaalinen markkinatalouskin.
Puolueessa meidän on annettava näille arjen sankareille enemmän näkyvyyttä ja tuotava paikallisia kasvoja parrasvaloihin.
KD:llä on yli 300 kuntavaltuutettua ja satoja muita kuntapäättäjiä Helsingistä Utsjoelle. Nämä luottamushenkilöt puolustavat lautakunnissa ja valtuustosaleissa laadukasta varhaiskasvatusta ja vanhustenhoitoa joka ikinen viikko. He yrittävät rakentaa vastuullista kuntataloutta ja painivat jatkuvasti niukkenevien resurssien kanssa. He antavat KD:lle kasvot yli kahdessa sadassa kunnassa.
Puolueessa meidän on annettava näille arjen sankareille enemmän näkyvyyttä ja tuotava paikallisia kasvoja parrasvaloihin. Elämää on todellakin eduskuntaryhmän ulkopuolella.