YK:n onnellisuusraportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa, jossa lapset ovat terveimpiä ja perheiden tukijärjestelmät huippuluokkaa. Kuitenkin syntyvyys on ennätysalhaista ja ikärakenne vinoutuu huimaa vauhtia. Monilla alueilla vaipoissa elää enemmän vanhuksia kuin pikkulapsia. Miksi Suomeen ei synny lapsia?

Suomen väkiluku lähtee nykykehityksellä laskuun vuonna 2031. Vuonna 2050 väkiluku olisi noin 100 000 nykyistä pienempi ja ikärakenne pahasti vinoutunut.

Syyskuun lopulla julkaistun väestöennusteen mukaan Suomessa ei 15 vuoden kuluttua ole enää yhtään maakuntaa, jossa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee, jos syntyvyys pysyy nyt havaitulla tasolla.

Tilastokeskuksen ennusteessa oletetaan, että syntyvyys pysyisi vakiona tulevaisuudessa. Naisten elinaikanaan synnyttämien lasten laskennallisen määrän eli kokonaishedelmällisyysluvun oletetaan olevan 1,35.  Lisäksi ennusteessa oletetaan, että Suomi saa muuttovoittoa ulkomailta 15 000 henkilöä vuosittain. Kuolleisuuden ennustetaan jatkavan alentumistaan.

Työikäisten osuus väestöstä on tällä hetkellä 62 prosenttia. Osuus pienenee ennusteen mukaan 60 prosenttiin vuoteen 2040 ja 57 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Työikäisen väestön osuus koko väestöstä on 2019 ennusteessa aina vuoteen 2060 asti korkeampi kuin kahdessa aiemmassa ennusteessa, koska matalammasta syntyvyydestä johtuen väkilukukin kääntyy aiemmin laskuun.

Nuoret eivät enää samalla tavalla sitoudu parisuhteisiin, eikä lapsia haluta ylipäätään. Vapaaehtoista lapsettomuutta luovat esimerkiksi henkilökohtaiset uratoiveet, riittämättömyyden pelko vanhempana ja globaalit syyt, kuten ilmastonmuutos.

Syntyvyyden laskun taustalla ovat pitkälti kulttuuriset tekijät: nuoret eivät enää samalla tavalla sitoudu parisuhteisiin, eikä lapsia haluta ylipäätään. Vapaaehtoista lapsettomuutta luovat esimerkiksi henkilökohtaiset uratoiveet, riittämättömyyden pelko vanhempana ja globaalit syyt, kuten ilmastonmuutos. Myös tukiverkostojen puute, esimerkiksi pitkä etäisyys isovanhempiin, on yksi lasten hankintaan vaikuttava syy.

Myös tahaton lapsettomuus yleistyy. Entistä useammalle lapsen saaminen on toiveista huolimatta vaikeaa tai mahdotonta joko kumppanin puutteen tai hedelmällisyyden alenemisen vuoksi.

Työn ja perheen yhdistämisen joustava helpottaminen on Väestöliiton Perhebarometrissä (2018) kaikkein tärkeimmäksi koettu perhepoliittinen kehittämiskohde.

Työn ja perheen yhdistämisen joustava helpottaminen on Väestöliiton Perhebarometrissä (2018) kaikkein tärkeimmäksi koettu perhepoliittinen kehittämiskohde.

Pienten lasten vanhemmille toivottiin joustavaa työaikaa ja parempia osa-aikatyön mahdollisuuksia. Seuraavaksi tärkeimmiksi perhepoliittisiksi toimenpiteiksi arvostettiin lapsiperheiden asumisen tukeminen ja erillinen 200 euron lapsilisä vähävaraisille lapsiperheille.

Noin puolet koki vähintään melko tärkeiksi isyysvapaiden pidentämisen, lasta kotona hoitaville maksettavan kotihoidontuen korotuksen, lapsilisän ulottamisen siihen asti, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta, vanhempainpäivärahan korotuksen 90 prosenttiin edeltäneistä tuloista, ja tuloveroalennuksen ihmisille, joilla on huollettavia lapsia.

– Sosiaalinen eriarvoistuminen näkyy yhä selvemmin myös perheellistymisen edellytyksissä – niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Koulutus on yhteydessä siihen, kuka ylipäänsä tulee vanhemmaksi ja montako lasta saa. Varsinkin miehillä korkeammat tulot ja koulutustaso takaa sen, että saa varmemmin ja enemmän lapsia. Lasten saannin sosiaalinen eriarvoisuus asettaa perhepolitiikalle suuria haasteita, toteaa Väestöntutkimuslaitoksen johtaja Anna Rotkirch.

Kun lasten ja nuorten määrä laskee nopeasti, näkyy se voimakkaasti myös useimpien kuntien palveluissa. Kouluja ja päiväkoteja joudutaan karsimaan. Lasten koulumatkat pitenevät, samoin etäisyydet lapsiperheiden palveluihin. Etenkin maaseudulla tämä luo lisäpaineita siihen, että lapsiperheet suuntaavat asumaan kasvaviin taajamiin tai muuttavat kaupunkeihin.

Muutos näkyy myös kolmannella sektorilla, etenkin seurakunnissa. Niin lapsikadosta, kunnallisen varhaiskasvatuksen lisääntymisestä kuin seurakuntien jäsenmäärien laskustakin johtuen seurakuntien tarjoama kristillinen varhaiskasvatus on suurten mullistusten kourissa, kun perinteisiin kerhoihin on yhä vähemmän tulijoita.

– Vastoin yleistä käsitystä tavanomaisin lapseton ei Suomessa ole korkeasti koulutettu nainen, joka epäröi lastenhankintaa työuran vuoksi. Ansiotyön ja lastensaannin sovittaminen näyttää Suomessa onnistuvan korkeasti koulutetuilta hyvin, ja lapsettomaksi jäävät useimmin vähän koulutetut eli ne, joiden työmarkkina-asema on heikoin, sanoo akatemiatutkija Marika Jalovaara Turun yliopistosta.

Ansiotyön ja lastensaannin sovittaminen näyttää Suomessa onnistuvan korkeasti koulutetuilta hyvin, ja lapsettomaksi jäävät useimmin vähän koulutetut eli ne, joiden työmarkkina-asema on heikoin.

Keskeinen seikka, joka kytkee yhteen vähäisen koulutuksen ja lapsettomuuden, on pysyvän liiton puuttuminen. Valtaosa lapsettomista ei ole koskaan elänyt avo- tai avioliitossa, tai heillä on takanaan lyhytkestoisia avoliittoja.

– Jos lastenhankintaa halutaan tukea lapsettomien kohdalla, lapsiperheiden taloudellinen tukeminen ei riitä. Tarvitaan järeämpää ja laaja-alaisempaa hyvinvointipolitiikkaa, joka vaikuttaa perheenmuodostuksene kokonaisuudessaan – myös avo- ja avioliittojen solmimiseen sekä niiden pysyvyyteen, akatemiatutkija Marika Jalovaara sanoo.

 

Nykypäivän kolmekymppiset ovat entistä useammin yksinasuvia, lapsettomia ja vielä opiskelevat

Tilastokeskus on seurannut työssäkäynnin muutoksia jo 30 vuotta. Nykyisin Suomessa yhä useampi 30-vuotias on opiskeleva, yksinasuva ja lapseton.

Vuonna 1987 kolmekymppisistä 84,3 prosenttia oli pääasialliselta toiminnaltaan työllisiä. 30 vuotta myöhemmin vastaava osuus oli pienentynyt 75 prosenttiin. Yhä useampi 30-vuotias, etenkin nainen, on nykyisin opiskelija, mikä osaltaan selittää työllisyysasteen laskua.

Vuonna 1987 lapsia oli 61 prosentilla 30-vuotiaista, ja heistäkin yli puolella oli vähintään kaksi lasta. Vuonna 2017 lapsia oli alle 41 prosentilla kolmekymppisistä.

Vuodesta 1987 30-vuotiaiden naimattomien ja yksin asuvien osuudet ovat lähes kaksinkertaistuneet, kun taas naimisissa olevien osuus on lähes puolittunut.

Lähde: Tilastokeskus