– Kelan pääjohtajan tehtävä on lakkautettava tarpeettomana, samoin puolet muista johtajista, Antero Laukkanen vaatii

30.10.2019 klo 12:16 Politiikka Samuli Rissanen

– Kela voisi palkata muutaman oman asiakkaansa, jotka ovat kokemusasiantuntijoita, valottamaan ja opastamaan Kelan johtoa, miten asiat tulisi oikeasti tehdä. Ja Kelan valtuuston voisi lopettaa, kansanedustaja Antero Laukkanen ehdottaa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen pohtii mielipidekirjoituksessaan sitä, mihin Kela tarvitsee pääjohtajaa.

Hän kertoo, että kansanedustajille tulee jatkuvasti yhteydenottoja kansalaisilta, jotka kokevat tulleensa Kelan kaltoin kohtelemaksi. Kun etuudet on laskettu väärin, päätöksiä joutuu odottamaan viikkotolkulla, tulorekisteri ja Kelan tietojärjestelmät eivät pelaa yhteen, kärsijänä on apua tarvitseva kansalainen.

– Monilta henkinen kunto pettää. Lopulta he antavat periksi ajautuen leipäjonon jatkeeksi.

Kaikki loput johtajanimikkeellä olevat henkilöt laitetaan puoleksi vuodeksi asiakastyöhön ratkaisemaan päivittäisiä ongelmia, jossa Kelan ongelmat tulevat johdon iholle

Laukkanen on kansanedustajana usein lähestynyt Kelan pääjohtajaa ja yrittänyt yhdistää apua hakevaa kansalaista ja Kelaa ja toivonut, että josko syntyneeseen erimielisyyteen etuuden oikeutuksesta löytyisi tolkullinen selitys ja ratkaisu.

– Kuvio menee aina jotenkin näin: pääjohtaja kiittää viestistä ja siirtää asian alemmalle johtotasolle, joka aikanaan vastaa ja siirtää sen seuraavalle alemmalle tasolle. Lopputulos on aina sama: kansalainen ei saa apua eikä oikeutta, Laukkanen kirjoittaa.

Hän kysyy, mihin Kela tarvitsee pääjohtajaa, kun hänen johtamisellaan ja arvovallallaan ei ole merkitystä. Laukkasen mielestä koko Kelan johtaminen on uudistettava, jotta Kela saadaan toimimaan nykyistä paremmin.

– Pääjohtajan tehtävä on lakkautettava tarpeettomana, samoin puolet muista johtajista pois. Kaikki loput johtajanimikkeellä olevat henkilöt laitetaan puoleksi vuodeksi asiakastyöhön ratkaisemaan päivittäisiä ongelmia, jossa Kelan ongelmat tulevat johdon iholle.

– Kauniiksi lopuksi: Kela voisi palkata muutaman oman asiakkaansa, jotka ovat kokemusasiantuntijoita, valottamaan ja opastamaan Kelan johtoa, miten asiat tulisi oikeasti tehdä. Ja ai niin tärkein, Kelan valtuuston voisi lopettaa, Laukkanen ehdottaa.

 

Ylös