– Mielenterveyden kannalta tärkeintä on kokemus rakastettavuudesta ja arvosta, terapeutti ja kirjailija Elli Meklin sanoo

6.11.2019 klo 18:50 Elämäntapa Samuli Rissanen

Mistä johtuu maailman onnellisimman kansan kipu? Perheterapeutti ja kirjailija Elli Meklinin kirja Nimesi on rakastettu pureutuu näihin kysymyksiin.

Suomi on ristiriitaisuuksien maa. Maailman onnellisimman kansan nuorista aikuisista jopa 8-9 jää joka päivä eläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Monen kivut kulkevat jo useammassa sukupolvessa.

– Emme voi vaieta enää siitä, miten lapset ja nuoret voivat. Niitä ei voi myöskään ratkaista pelkällä politiikalla, terapeutti ja kirjailija Elli Meklin sanoo.

Minuus ei synny tyhjiössä, vaan kehittyy vuorovaikutuksessa

Hänen vastaanotollaan nuoret aikuiset ovat yliedustettuina. Kun he tulevat terapiaan, aika usein sukelletaan lapsuuden aikaisiin kiintymyssuhteisiin.

Meklin muistuttaa, että se, minkälaista hoivaa on saanut lapsuudessa, vaikuttaa hyvinvointiin aikuisuudessa. Minuus ei synny tyhjiössä; aivot kasvavat ja muokkautuvat varhaisessa vuorovaikutuksessa.

Mielenterveyden kannalta rakkauden kokemus on kaikkein tärkein. Se syntyy kiintymyssuhteessa, joka on perustarpeiden kuten ravinnon jälkeen tärkein.

Meklin on vastikään kirjoittanut rakkauden ja arvon kokemuksen tärkeydestä kirjan Nimesi on rakastettu.

Hänen kokemuksensa mukaan useimmilla terapiaan hakeutuvilla ihmisillä on haava siinä, ettei hän ole kokenut olevansa rakastettu. Ihmisen mielenterveyden kannalta tärkeintä on juuri kokemus rakastettavuudesta ja arvosta.

Monet oirehtivat rakkauden puutettaan jo lapsena.

– Lapsi, joka ei saa rakkautta vanhemmiltaan, alkaa helposti vihata itseään, Meklin muistuttaa.

Suomalaiset ovat Meklinin arvion mukaan ehkä eniten välttelevästi kiinnittyneitä, koska täällä on arvostettu liiaksi lasten pärjäämistä. On pitänyt olla helppo ja kiltti.

Väärin, lapsen ei vielä pidäkään pärjätä, Meklin sanoo.

– Lapsi alkaa kiinnittyä, kun saa hoivaa ja kosketusta. Huumori on myös hyvä kiinnike. Turvaa on luotava lapsen ympärille jatkuvasti. Kuuntele ja juttele, pidä lähellä, hän neuvoo.

Rakkauden ohella tärkeää on kokemus pystyvyydestä; siitä, että lapsi osaa ja oppii. Tämä on kasvun ja kehityksen toinen tukijalka, Meklin sanoo.

Rakkauden ja arvon kokemus ei voi kehittyä missään muuaalla kuin suhteessa vanhempiin.

Meklin ei kuitenkaan vaadi vanhempien päätä vadille, sillä useimmat ovat yrittäneet tehdä sen, minkä ovat parhaaksi katsoneet.

Usein vanhempien omat voimavarat ovat vähäiset, kun tarmo menee toimeentulon hankkimiseen ja perheen arjen pyörittämiseen.

– Monilla on myös omia kipuja ja rikkinäisyyttä, Meklin muistuttaa.

Meklin kuitenkin haastaa nykymenoa siitä, että se polttaa vanhemmat loppuun.

Kaikille sukupolville hänellä on toivon viesti paranemisen mahdollisuudesta.

– Ihminen menee rikki ihmissuhteissa, mutta myös toipuu ja paranee niissä.

Meklinin kirja Nimesi on rakastettu on Aikamedian kustantama. Se sisältää teoriaa ja käytäntöjä, jotka yhdistelevät eri terapiasuuntauksia kristilliseltä arvopohjalta.

 

Ylös