– Yhteiskunta voi juuri niin hyvin kuin perheet voivat, Sari Essayah sanoo

6.11.2019 klo 20:48 Tapahtumat Samuli Rissanen

– Perhe on tärkein hyvinvointipalvelujen tuottaja, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja eduskunnan Lapsen Puolesta ryhmän varapuheenjohtaja Sari Essayah vastaanotti illansuussa eduskunnan kansalaisinfoon perheiden sekä lasten ja nuorten elämän asiantuntijoita.

Ulla Siimes Vanhempainliitosta, perheterapeutti ja kirjailija Elli Meklin ja pääsihteeri Milla Kalliomaa Mannerheimin Lastensuojeluliitosta pohtivat vuorollaan siitä, millä tavalla lasten ja nuorten kasvua voidaan tukea.

– Kun nykyiset nuoret ikäluokat ovat pienenemässä, niin on entistä tärkeämpää, että jokainen heistä voisi kasvaa täyteen potentiaaliinsa

– Kun nykyiset nuoret ikäluokat ovat pienenemässä, niin on entistä tärkeämpää, että jokainen heistä voisi kasvaa täyteen potentiaaliinsa, tilaisuuden juontanut Essayah sanoi.

Perheet ovat kristllisdemokraattien ideologian ydintä; Essayah mukaan politiikan tekeminen lähtee siitä, että yhteiskunta voi juuri niin hyvin kuin perheissä voidaan.

Perheiden kasvatustehtävää on nimenomaan tuettava, ei paimennettava.

– Perhe on tärkein hyvinvointipalvelujen tuottaja, Essayah muistuttaa.

Siksi esimerkiksi perhevapaauudistus pitäisi toteututtaa lapsen ja perheen ehdoilla, ilman pakkokiintiöitä.

Essayah’n mukaan viime aikoina perhevapaita koskevassa keskustelussa on painottunut elinkeinoelämän edut perheiden ja erityisesti lasten edun sijaan.

–Meille kotihoidontukimallit ovat tärkeitä; ne antavat mahdollisuuden olla lapsen kanssa myös kotona.

Perheiden taloudellinen tilanne ja yhteiskunnan tarjoamat tukipalvelut ovat niin ikään kristillisdemokraattien tärkeitä painopisteitä.

Esimerkiksi lokakuun loppupuolella julkistetussa Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa lapsilisänkorotukset koskisivat kaikenkokoisia perheitä, ja ensimmäisen lapsilisän yhteydessä maksettaisiin tuhannen euron vauvaraha.

KD palauttaisi myös verotuksen lapsivähennyksen.

Ylös