– Eduskunnan on arvioitava kiihottaminen kansanryhmää vastaan-pykälän sisältö uudestaan, Keski-Suomen kristillisdemokraatit vaativat

10.11.2019 klo 10:24 Kenttätoiminta Samuli Rissanen

Keski-Suomen Kristillisdemokraattien mielestä eduskunnan on syytä arvioida kiihottaminen kansanryhmää vastaan -pykälän sisältöä uudestaan. Tunnusmerkistön tulisi olla nimensä mukainen eikä johtaa kestämättömiin tulkintoihin.

Keski-Suomen Kristillisdemokraatit on vakavasti huolissaan viimeaikaisesta kehityksestä sanan- ja uskonnonvapauden tilassa.

Erityisen ongelmalliseksi on muodostunut kiihottaminen kansanryhmää vastaan –rikoksen tunnusmerkistö ja sen tulkinta.

– Päivi Räsäseen liittyen tutkitaan muun muassa sitä, onko parituhatta vuotta julkisesti esillä olleen Raamatun siteeraaminen ja oman varsin perinteisen näkemyksen esittäminen siitä panettelua tai solvaamista. Mikäli tähän päädytään, ei uskonnonvapaudesta enää voida juuri puhua, piirin syyskokouksen kannanotossa arvioidaan.

Vaikuttaa siltä, että olemme kulkemassa suvaitsevaisuuden ja keskustelukulttuurin sijaan kohti monesta diktatuurista tuttua sensuuria ja yhden näkemyksen sallimista tietyistä teemoista

– Ylipäätään vaikuttaa siltä, että olemme kulkemassa suvaitsevaisuuden ja keskustelukulttuurin sijaan kohti monesta diktatuurista tuttua sensuuria ja yhden näkemyksen sallimista tietyistä teemoista, piirin tiedotteessa todetaan.

Keski-Suomen Kristillisdemokraattien mielestä eduskunnan onkin syytä arvioida kiihottaminen kansanryhmää vastaan -pykälän sisältöä uudestaan. Tunnusmerkistön tulisi olla nimensä mukainen eikä johtaa kestämättömiin tulkintoihin.

– On osattava tehdä ero uhkailun, vihaan lietsomisen, alempiarvoiseksi katsomisen ja tarkoituksellisen halventamisen sekä toisaalta eri mieltä olemisen kanssa. Puolustamme niin kansanedustaja Päivi Räsäsen kuin kaikkien muidenkin oikeutta käyttää sananvapauttaan ja ilmaista vakaumustaan viime mainitussa tarkoituksessa.

– Suomen on erityisesti nyt EU:n puheenjohtajamaana ja oikeusvaltioperiaatetta peräänkuuluttavana huolehdittava siitä, että myös oma lainsäädäntömme on linjassa perusoikeuksien ja laillisuusperiaatteen kanssa.

Keski-Suomen KD peräänkuuluttaa myös vakavaa keskustelua yhteiskuntamme sanan- ja uskonnonvapauden tilasta.

Laillisuusperiaatteen ja käytännön kannalta pulmalliseksi on niin ikään osoittautunut kiihottamispykälän ilmaisu ”pitää yleisön saatavilla”, jota on esitetty tulkittavaksi niin, ettei rikos ala vanhentua niin kauan kuin materiaalia on yleisön saatavilla.

– Onko kirjastojen, antikvariaattien, kirjakauppojen, kustantajien, tiedotusvälineiden ja kaikkien verkossa jotakin joskus julkaisseiden sekä sivustoja ylläpitävien ryhdyttävä tutkimaan paitsi tuleva myös olemassaoleva kenties vuosikymmenten taakse ulottuva aineistonsa ja tehtävä arvio, onko joku ilmaisu pykälän tarkoittamaa panettelua tai solvausta, Keski-Suomen kristillisdemokraatit kysyvät.

Heidän mukaansa se tarkoittaisi ”massiivista jälkisensuuria, joka ei varmastikaan ole ollut lainsäätäjän tarkoitus.”

Hannu Suni ja Marika Visakorpi jatkavat Keski-Suomen kristillisdemokraattien johdossa

Keski-Suomen Kristillisdemokraattien syyskokous pidettiin perjantaina Jyväskylän kristillisellä opistolla.

Hannu Suni valittiin uudelleen piirin puheenjohtajaksi ja Marika Visakorpi varapuheenjohtajaksi.

Kokouksessa valittiin myös Keski-Suomen KD:n piirihallitus.

Uusina jäseninä aloittavat ensi vuonna jyväskyläläiset Minttu-Maaria Tuominen ja Pekka Tuominen. Vanhoina jäseninä jatkavat Niko Ekqvist Keuruulta, Tuula Hankamäki Jämsästä, Arto Hölttä Joutsasta, Raija Järvinen Konnevedeltä, Lasse Kainu Kyyjärveltä, Terttu Kangasharju Muuramesta, Marja Kolari Äänekoskelta, Sisko-Annikki Komu-Moisio Saarijärveltä, Aira Korhonen Laukaasta, Marko Luomala Jyväskylästä, Pekka Riihimäki Uuraisilta, Hannu Suni Viitasaarelta, Hannu Vehniäinen Viitasaarelta ja Marika Visakorpi Jyväskylästä.

Ylös