– 0,7 hoitajamitoitus on luvattu moneen kertaan, mutta rahoitusta ei ole vielä esitetty missään, Antero Laukkanen sanoo

14.11.2019 klo 17:11 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen nosti eduskunnan kyselytunnilla esiin vanhustenhoivaan liittyvät epäkohdat, jotka työllistävät aluehallintovirastoja.

– 0,7 mitoitus on luvattu moneen kertaa, mutta rahoitusta ei vielä ole esitetty missään kohdassa, hän sanoi.

Tällä viikolla uutisoitiin, että aluehallintovirastojen työmäärä on lähes kolminkertaistunut lähinnä vanhustenhoidon epäkohtiiin liittyen.

Suurin osa yhteydenotoista tulee hoivakotien henkilökunnalta. Toiseksi eniten ottavat yhteyttä omaiset. Myös kunnat ottavat yhteyttä koskien yksityisten hoivakotien toimintaa.

– Tullut kritiikki kohdistuu riittämättömään henkilökunnan määrään. On ollut tilanteita, joissa työvuorossa ei ole ollut ehkä yhtään lääkehoitoon koulutettua hoitajaa. Terveysriskit ovat merkittäviä, kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen sanoi eduskunnan kyselytunnilla.

– Eikö vanhuksille olisi vaalilupauksenne mukaisesti pitänyt löytyä rahoitus asian korjaamiseksi nyt eikä huomenna

Vanhustenhoidon tilanne on ollut huolestuttava jo pitkään. Silti hallitus on siirtämässä henkilöstömitoituksen kokonaisvaltaista täytäntöönpanoa vasta seuraavan eduskuntakauden vaihteeseen, Laukkanen huomautti.

– Eikö vanhuksille olisi vaalilupauksenne mukaisesti pitänyt löytyä rahoitus asian korjaamiseksi nyt eikä huomenna, hän kysyi.

Laukkanen muistutti niin ikään, että 0,7 mitoitus on luvattu lakiin moneen kertaan vaalikentillä ja eduskunnassa julkisesti, mutta rahoitusta ei ole vielä esitetty missään kohdassa.

Laukkasen mukaan kansalaisilla on oikeus kuulla, miten hallitus aikoo toteuttaa mitoituksen käytännössä.

– En minä epäile hyvää tahtoanne, minä vain perääkuulutan niitä toimia, jotka olisivat konkreettisesti kaikkien tiedossa, myös rahoituksen osalta, Laukkanen sanoi.

Ylös