KD:n Kymen piiri huolissaan viriketoiminnan loppumisesta Kymsotessa: ”Vanhukset ansaitsevat vaihtelua päiviinsä”

15.11.2019 klo 11:57 Politiikka Merja Eräpolku

KD:n Kymen piiri vetosi vanhusten ulkoitutakuun puolesta ja otti kantaa Etelä-Kymenlaakson Kymsoten virikeohjaajatoiminnan lopettamiseen.

Etelä-Kymenlaaksossa on Kymsoten toimesta toteutettu viriketoimintaa, jossa tehtävää varten palkatut hoitajat ovat suunnitelleet vanhuksille viikko-ohjelman sekä toteuttaneet aktiviteetteja heidän kanssaan. Toiminta on nostanut elämänlaatua sekä tuonut kaivattua vaihtelua arkeen. Toimintamalli on ollut edistyksellinen ja sitä on ollut mahdollista hyödyntää myös muilla alueilla.

Loka-marraskuun vaihteessa 2019 on ilmoitettu Kymsoten virikeohjaajien työn lopettamisesta. Kristillisdemokraattien Kymen piirin kokous pitää päätöstä valitettavana ja ikäihmisten laadukkaan elämän edistämisen vastaisena. Tämän takia päätös on otettava uudelleen harkittavaksi.

– Inhimillisen ja rikkaan elämän sisältöä tarvitaan, vanhusten hoito ei voi jäädä pelkäksi perushoidoksi ja hoivaksi. Muilla alan ammattihenkilöillä ei myöskään ole resurssia korvata tätä virikeohjaajien arvokasta työpanosta.

Vesa Vainio jatkaa KD:n Kymen piirin puheenjohtajana

Piirin puheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin jatkamaan Vesa Vainio Kouvolasta ja varapuheenjohtajaksi Juha Rantalainen Lappenrannasta.

Kotkassa kokoontunut piirin syyskokous valitsi muiksi KD:n Kymen piirihallituksen jäseniksi Mikko Almgrenin ja Arto Häkkisen Kotkasta, Eija Haikon, Tarja Turusen ja Antti Taipaleen Lappeenrannasta, Eija Hauska-Mertasen ja Hannele Nyholmin Imatralta, Maiju Hölsän Savitaipaleelta, Erkki Kurpan Luumäeltä, Leila Lehtisen Ruokolahdelta, Pirkko Parjasen Haminasta sekä Reijo Vaurulan ja Ansela Villikan Kouvolasta.