Uudenmaan KD:n uusi puheenjohtaja Reija Taupila haluaa rakentaa alueen kuntavaltuutettujen yhteistyötä

16.11.2019 klo 19:13 Kenttätoiminta Merja Eräpolku

Kristillisdemokraattien Uudenmaan piirin vetovastuu uusiutui kertarytinällä. Kauniaisissa pidetyssä syyskokouksessa piirin puheenjohtajaksi vuodelle 2020 valittiin Reija Taupila Hyvinkäältä ja varapuheenjohtajaksi Sari Savela Espoosta.

Reija Taupila on Hyvinkään KD:n puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu. Sari Savela puolestaan valittiin juuri Espoon KD:n uudeksi puheenjohtajaksi ensi vuodelle. Kummatkin heistä olivat käytettävissä piirin puheenjohtajaksi. Taupila voitti kokouksesta matkaesteen vuoksi poissa olleen Savelan äänin 24-5.

Nykyinen piirin puheenjohtaja, keravalainen kaupunginvaltuutettu ja osaston puheenjohtaja Pentti J. Rönkkö ei ollut enää käytettävissä jatkokaudelle. Myös varapuheenjohtana toiminut vantaalainen kaupunginvaltuutettu, KD Naisten puheenjohtaja Tiina Tuomela halusi luopua tehtävistään piirihallituksessa.

Pertti Järvenpää (vas) kiittää Aira Sundbäckiä pitkästä urasta Uudenmaan KD:n piirisihteerinä. Oikealla Pentti J. Rönkkö. Kuva: Merja Eräpolku

Lisäksi lähes kymmenen vuotta uskollisesti piirisihteerinä työskennellyt espoolainen Aira Sundbäck jättäytyi pois tehdävästä. Hänen tilallaan piirisihteerinä aloittaa Taru Matilainen Espoosta.

Piirikokousväki kiitti tehtävänsä jättäviä vastuunkantajia ja toivotti uudet tervetulleiksi.

Taupila haluaa olla luomassa Uudenmaan kuntien kristillisdemokraattisten kuntavaltuutetuttujen yhteistyötä. Hän kokee erityisen tärkeäksi sen, että etenkin yksin toimivat valtuutetut voisivat saada tukirenkaan työnsä tueksi muista piirin valtuutetuista ja kunnallisista luottamushenkilöistä.

– Lähden positiivisella mielellä tehtävään. Uskon ja toivon, että kaikki piirihallituksen jäsenet ovat motivoituneet toimimaan.

– Toivon, että voin olla luomassa ilmapiiria, jossa jokainen uskaltaa ja rohkenee tuoda omat talenttinsa esiin ja kaikkien vahvuudet saadaan käyttöön, Taupila kertoi.

Piirihallituksen muut jäsenet ensi vuonna ovat Kristiina Drotár ja Hannu Laaksonen Espoosta, Jorma Harju Hyvinkäältä, Lassi Hyttinen Lohjalta, Loviisa Kaartokallio ja Mette Vuola Vantaalta, Miia Marjakangas Loviisasta, Erkki Mäkäräinen ja Sarah Rizzo Nurmijärveltä, Tiina Sinkkonen Sipoosta ja Päivi Åhlgren Vihdistä.

Toivon, että voin olla luomassa ilmapiiria, jossa jokainen uskaltaa ja rohkenee tuoda omat talenttinsa esiin ja kaikkien vahvuudet saadaan käyttöön. – Reija Taupila.

Kristillisdemokraattien puoluehallituksen jäsenenä toimii ensi vuonna Reija Taupila ja hänen varallaan Sari Savela. Taupilan sijalle puoluevaltuustoon nousee karkkilalainen kunnanvaltuutettu Hannamari Auvinen.

Poliittisen katsauksen kokouksessa piti kansanedustaja Antero Laukkanen.

Uudenmaan Kristillisdemokraatit: kotitalousvähennystä nostettava!

Piirikokouksen kannanotossa Uudenmaan KD vaatii kotitalousvähennyksen nostoa sen laskun sijaan.

– Kotitalousvähennyksen avulla autetaan ja työllistetään. On huono signaali, jos sitä heikennetään. Kotitalousvähennyksen merkitys on tärkeä pienille yrityksille ja erityisesti itsensä työllistäjille. Sen avulla on saatu uusia työpaikkoja mm. siivousalalle ja erilaisia korjaustöitä tekeviin yrityksiin. Ikääntyvät seniorimme tarvitsevat yhä enemmän apua, hoivaa ja hoitoa kotona, kannanotossa muistutetaan.

Rinteen hallitus aikoo heikentää kotitalousvähennystä: enimmäismäärää laskettaisiin 2400 eurosta 2250 euroon. Lisäksi vähennyksen osuutta työkorvauksissa laskettaisiin 50 prosentista 40 prosenttiin sekä palkoissa 20 prosentista 15 prosenttiin. Päinvastoin kotitalousvähennystä pitäisi työllistämissyistä nostaa, vaaditaan kannanotossa.

Kristillisdemokraatit Uudenmaan piiri painottaa, että heikennyksellä olisi negatiivisia vaikutuksia työllisyyteen jo alkaneen heikon talouskasvun aikana. Kotitalousvähennys on yksi parhaista harmaata taloutta torjuvista keinoista. Moni vanhus on sinnitellyt kotiavun turvin omassa kodissaan. Monien lapsiperheiden ja vammaisten arjen sujuminen edellyttää kotiin saatavaa apua. Kun pitäisi saada 60 000 uutta työllistä vuoden 2023 loppuun mennessä, on kotitalousvähennyksen pienennys surkea signaali.

Ylös